Päev: 20. juuli 2024
Helsingin keskustassa sijaitseva hotelli evakuoitiin
Yöpyjät joutuivat poistumaan vesivahingon takia. Vian syyn on toistaiseksi epäselvä. Helsingin keskustassa sijaitseva Scandic Park -hotelli evakuoitiin myöhään perjantaina noin puoliltaöin. Vesisprinkleri oli lauennut ja aiheuttanut vesivahinkoja Mannerheimintiellä sijaitsevaan hotelliin. Hotellissa ei ollut tulipaloa.
Vesivahingot | Helsinkiläishotelli tyhjennettiin vieraista öisen vesivahingon vuoksi
Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevassa Scandic Park -hotellissa tapahtui lauantain vastaisena yönä vesivahinko.
Saksalaismiehelle kuolemantuomio Valko-Venäjällä
Ihmisoikeusjärjestö kertoo, että tapaus on ensimmäinen, jossa Valko-Venäjä syyttää henkilöä palkkasotilaana toimimisesta. Saksan Punaisen Ristin työntekijä on tuomittu kuolemaan Valko-Venäjällä, uutisoi Reuters. Ihmisoikeusjärjestö Viasnan mukaan berliiniläissyntyinen, 29-vuotas Rico Krieger tuomittiin Minskin alueellisessa tuomioistuimessa 24. kesäkuuta. Krieger on ollut pidätettynä viime marraskuun alusta lähtien.
Mielenosoitukset | Bangladeshissa julistettiin ulkonaliikkumiskielto levottomuuksien takia
Opiskelijamielenosoittajien ja poliisien välisissä yhteenotoissa on kuollut jo yli sata ihmistä.