"Käynnissä on hiljainen sisällissota" – Tällaisia kommentteja Bidenin päätös on kirvoittanut
"Käynnissä on hiljainen sisällissota"
"Käynnissä on hiljainen sisällissota"
Iltalehti käänsi Joe Bidenin ilmoituksen presidenttikisasta jättäytymiseen. Yhdysvaltain istuva presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina vetäytyvänsä Yhdysvaltain presidenttikisasta. Biden julkaisi tiedon vetäytymisestään viestipalvelu X:ssä.
Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump kommentoi asiaa sunnuntaina. Yhdysvaltain istuva presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina luopuvansa demokraattien presidenttiehdokkuudesta. Biden kertoi tukevansa ehdokaskisassa nykyistä varapresidentti Kamala Harrisia.
Joe Biden on asettautunut Kamala Harrisin taakse puolueen tulevaksi presidenttiehdokkaaksi. Yhdysvaltain presidenttikisasta jättäynyt Joe Biden kertoo tukevansa varapresidenttiään Kamala Harrisia seuraavaksi presidentiksi. – Demokraatit, olen päättänyt olla hyväksymättä presidenttiehdokkuutta ja keskittää voimani presidenttitehtäviini loppukauden ajaksi.
Republikaani Mike Johnson vaatii Bidenin eroa. Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, republikaani Mike Johnson vaatii presidentti Joe Bidenin eroa. Biden ilmoitti sunnuntaina luopuvansa presidenttiehdokkuudestaan sekä jatkokauden tavoittelusta. Biden kuitenkin kertoi aikovansa jatkaa presidenttikautensa loppuun.
Lando Norris pelasti oman tulevaisuutensa McLarenilla. Lando Norris oli lyöty mies. – Tietenkin se on rankkaa. Se olisi yhtä rankkaa kelle tahansa, koska johdat kisaa ja sinun on luovutettava, Norris sanoi Sky Sportsille.
Sebastian Ahon häitä vietettiin viikonloppuna. Carolina Hurricanesin suomalaistähti Sebastian Aho vietti tänä viikonloppuna häitään Lapissa. Paikalle oltiin kutsuttu Ahon joukkuekavereita Hurricanesista, kun muun muasa Teuvo Teräväinen, Jesperi Kotkaniemi, ja Antti Raanta olivat Ahon vieraana. Ahon vieraaksi Suomeen saapui myös Hurricanesin kanadalaispuolustaja Seth Jarvis, joka vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa. Jarvis on julkaissut kuvia Suomesta Instagramin puolella.
Bidenin korvaaviksi presidenttiehdokkaiksi väläytellyt demokraatit ovat kommentoineet vetäytymistä.
Näillä sanoilla Biden ilmoitti vetäytymisestään.