MM-rallisensaatiolle karmiva takaisku – "Petimme hänet"
Martins Sesks koki karun takaiskun Latvian rallissa kun hänen käyttämänsä Ford hyytyi MM-rallin viimeiselle pätkälle.
Martins Sesks koki karun takaiskun Latvian rallissa kun hänen käyttämänsä Ford hyytyi MM-rallin viimeiselle pätkälle.
Eveliina Salonen ja Silva Saarinen joutuivat frisbeegolfhistorian nurjalle puolelle, kun Viron Kristin Tattar kiilasi ennätyskirillä Euroopan avointen mestariksi Nokialla sunnuntaina.
Brittilehti The Sun kertoo, että poliisit estivät terrori-iskun tapahtumisen jalkapallon miesten EM-finaalin alla. Lehden mukaan poliisi pelkäsi iskua Breitscheidplatzille, jossa sijaitsi englantilaisten fanialue.
Brittiläinen Pet Shop Boys -yhtye esiintyi Pori Jazzeilla torstaina 18. heinäkuuta.
Nordean kehitysjohtaja paljastaa, millaisia asioita ihmiset säilyttävät pankin tallelokeroissa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin korvaa hoitaneen lääkärin Ronny Jacksonin lääkärinlupa vanhentui vuonna 2019. Yhdysvaltain entisen presidentti Donald Trumpin salamurhayrityksessä haavoittunutta korvaa hoitanut lääkäri Ronny Jackson on toiminut ilman voimassaolevaa lääkärinlupaa. Asiasta uutisoi muun muassa Expressen. Trumpin kaudella Valkoisen talon lääkärinä toimineen Jacksonin lääkärilisenssi vanhentui jo vuonna 2019, mutta Trump halusi hänet vastaamaan vahingoittuneen korvan hoidosta.
Helteet palaavat. Helteinen sää valtaa suuren osan Suomesta ensi viikolla, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala. – Hyvin lämpimältä näyttää. Sää on suuressa osassa maata lämmintä ja aurinkoista, Latvala ennustaa.
Niilo Moilanen törmäsi kovaa pyöräilijän kanssa. Maajoukkuehiihtäjä Niilo Moilanen kertoi sunnuntaina Instagramissa joutuneensa vaaralliseen onnettomuuteen. Onnettomuus sattui keskiviikkona Moilasen rullahiihtolenkillä. Moilasen mukaan pyöräilijä oli tullut lenkillä yllättäen miehen tielle, ja törmännyt päin hiihtäjää. Pyöräilijän ja hiihtäjän välinen isku oli kova, kun Moilanen sai tilanteessa kasvojen ja leuan alueelle useita murtumia.
Scoottauksen suomenmestaruuskilpailut kisattiin viikonloppuna Helsingissä ja Vantaalla. Laji on saavuttanut suuren suosion erityisesti nuorten poikien keskuudessa.
Tuula Mäkelä palauttaa lukijansa lapsuuden leikkiin ja seikkailuun sarjakuvan keinoin.