Nimet paperissa – suomalaispuolustajalle uusi NHL-sopimus
Puolustaja Santeri Hatakka on solminut uuden NHL-sopimuksen.
Puolustaja Santeri Hatakka on solminut uuden NHL-sopimuksen.
Seuraa suoraa lähetystä alla olevasta videosta. Yhdysvaltain salaisen palvelun johtaja Kimberly A. Cheatle astuu maanantaina edustajainhuoneen valvontavaliokunnan eteen. Cheatle ja salainen palvelu ovat kohdanneet ankaraa kritiikkiä republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpin salamurhayrityksen jälkeen. Salaisen palvelu oli vastuussa kampanjatilaisuuden turvajärjestelyistä, kun 20-vuotias Thomas Matthew Crooks avasi tulen lavalla ollutta Trumpia kohti. Yksi ihminen kuoli yleisössä ja Trumpin...
Tällä viikolla on luvassa korkeita lämpötilalukemia ja jopa tukalaksi äityvää hellettä. Vuoden lämpimimmät hetket ovat nyt käsillä, lupailee meteorologi Anna Latvala Forecan sääblogissa. Heinäkuun viimeiselle kokonaiselle viikolle hellettä on luvassa suuressa osassa maata. Helle yltyy paikoin jopa tukalaksi.
Kaamosajan pimeys ajaa joka vuosi suomalaisia hetkellisesti masennuksen alhoon. On kuitenkin mahdollista, että myös muina vuodenaikoina syntyy samankaltainen ilmiö, kausimasennus. Se häviää vuodenajan vaihtuessa toiseen. Myös kesällä – jopa Suomessa, jossa aurinko laskee myöhään – voi kokea masennuksen tunteita. Joillakin nimenomaan kesä vetää mielen maahan. Kausimasennukset ovat yhteydessä biologiaan, mutta tutkijoillekin on arvoitus, mikä biologian...
10-vuotiaasta Lucas Florasta käytiin tarjouskilpailu. Jalkapallotalenttien tunnistamisessa ollaan menty vuosia siihen suuntaan, missä mahdollisia lupauksia kiinnitetään seuroihin nuorempana ja nuorempana. Brasiliassa pelaajista käydään kovaa kauppaa jo 10-vuotiaana. Brasilialainen jalkapalloseura Corinthians on kiinnittänyt 10-vuotiaan Lucas Floran joukkueeseensa jatkosopimuksella. Tieto tuli joukkueelle helpotuksena, sillä toinen brasilialainen seura Palmeiras on yrittänyt houkutella nuorta tähteä omiin riveihinsä.
Kaikkiaan noin 48 000 veronpalautuksia odottavaa suomalaista ei ole ilmoittanut omaa tilinumeroaan Verohallinnolle.
Alice Munro toi novelleissaan naisten ja tyttöjen arkisia tragedioita esiin. Kun hänen nuorin tyttärensä kertoi tulleensa isäpuolensa hyväksikäyttämäksi, hän valitsi hiljaisuuden.
Coldplayn Helsingin keikkojen lippuja on juuri nyt liikkeellä paljon.