Festivaalit | Flow Festival löysi korvaajan The Smile -yhtyeelle
Englantilaislaulaja James Blake esiintyy Flow Festivaaleilla The Smile -yhtyeen tilalla.
Englantilaislaulaja James Blake esiintyy Flow Festivaaleilla The Smile -yhtyeen tilalla.
Etä- ja hybriditöihin on jääty esimerkiksi Aasian ja Etelä-Amerikan maissa paljon Suomea vähemmän.
Poliitikkoihin kohdistuvat ulkomaiset vaikuttamispyrkimykset ovat vaiettu teema, josta harvemmin kerrotaan julkisuuteen asti.
Kaupan kiirehtii yritysten lähestymiskieltoa.
Järjestöjen mukaan Fifa on toiminut yksinvaltaisesti tehdessään muutoksia ottelukalenteriin viime vuosien aikana.
Samantha Jonesia näytellyt Kim Cattrall ei aio palata rooliinsa.
Humalahakuinen juominen lähes kolminkertaistaa tämän vakavan sairuden riskiä 18–34-vuotiailla miehillä.
Poliisin mukaan tapauksessa ei epäillä rikosta. Poliisilla ja pelastuslaitoksella oli tiistaina Siikajoella henkilön kuolemaan liittyvä tehtävä tiistaina. Oulun poliisilaitoksen mukaan tapahtumassa ei epäillä rikosta. Asian selvittämistä jatketaan poliisin toimesta kuolemansyyn tutkintana.
POliisi otti kaksi miestä kiinni epäiltynä törkeästä väkivallanteosta. Mieskaksikkoa epäillään törkeästä väkivallanteosta Porvoon Hamarissa. Miesten epäillään pahoinpidelleen törkeällä tavalla kolmatta miestä Hamarissa sijaitsevassa yksityisasunnossa perjantaina 12. heinäkuuta. Miestä ammuttiin ja lyötiin veitsellä.