F1:n merkittävä sääntömuutos meni nurin – kuljettajien painopuoli uuteen uskoon
F1-sarjassa viriteltiin sääntömuutosta.
F1-sarjassa viriteltiin sääntömuutosta.
Katariina Souri teki huomion Donald Trumpista
Orimattilan Hennaan toivottiin aikanaan jopa 15 000 asukasta. Kunnianhimoiset tavoitteet eivät Helsingin Sanomien mukaan toteutuneet. Orimattilan kaupunki satsasi miljoonia euroja uuteen asuinalueeseen, johon odotettiin jopa 15 000 asukasta. Hennan kehittäminen on ollut käynnissä vuosituhannen alusta saakka, kertoo Helsingin Sanomat. Alueelle oli tarkoitus tulla niin asuintaloja, kauppoja kuin koulukin.
Telia nostaa syyskuussa kaikkien kuluttajapalveluidensa hintoja. Muutoksen taustalla on yleisen arvonlisäverokannan muutos. Teleoperaattoriyhtiö Telia tiedottaa nostavansa kaikkien kuluttajapalveluidensa hintoja elo-syyskuussa. Hinnannostojen taustalla on lakimuutos, jolla yleinen arvonlisäverokanta nousee Suomessa 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Lakimuutos tulee voimaan 1. syyskuuta ja muutos vaikuttaa sekä toistaiseksi voimassa oleviin että määräaikaisiin sopimuksiin. Käytännössä vaikutus kuluttajahintoihin on 1,2 prosenttia.
Katariinan kananmunasta löytyi ikävä, mutta vaaraton yllätys. Munapakkaajan mukaan suolinkaislöydöt kananmunissa ovat harvinaisia. Vantaalainen Katariina ryhtyi tekemään keskiviikkoiltana munakasta luomumunista, kun kulhosta löytyi hämmentävä yllätys. Kananmunan seassa oli pitkulainen valkoinen mato. – Miehen kanssa katsottiin, että jokin loinen siellä on. Tutkin vähän tarkemmin ja heitin munat roskiin, Katariina kertoo.
Maisemajunan kyydeissä ollut Iltalehden lukija kertoo, että junaa yritettiin tuloksetta saada liikkumaan työntämällä sitä toisella maisemajunalla. Linnanmäen maisemajuna on ollut jumissa jo tunnin ajan. Maisemajunan kyydissä ollut Iltalehden lukija Tuomas kertoo, että junaa yritettiin saada liikkumaan työntämällä sitä toisella maisemajunalla, mutta tuloksetta. Paikalla on paloauto, jonka nostokorin avulla matkustajat tullaan auttamaan pois, aloittaen kaikkein pienimmistä...
27-vuotias mies menetti henkensä kaverusten souturetkellä. Vuosikausia myöhemmin veneessä ollut ystävä tunnusti järkyttävän teon. Iltalehti selvitti ”äärimmäisen vaativan” henkirikostutkinnan käänteet. Kolme kaverusta lähti vesille kesäisenä päivänä 2006. Vain kaksi palasi rantaan. Kolmannen miehen ruumis löytyi kolme päivää myöhemmin kellumasta keskellä Lapinsalmea. 16 vuotta myöhemmin hätäkeskus sai kammottavan puhelun.
Paloittelumurhasta tuomitun miehen mukaan uhri oli tarkoitus viedä sairaalaan. Sitten ase laukesi kolmannen kerran. Kolmekymppinen nainen ilmoitti miesystävänsä kadonneeksi 13. joulukuuta. Miehestä ei ollut kuulunut päiväkausiin. Se oli poikkeuksellista. Naisen huoli heräsi. 30-vuotiaan miehen viimeksi lähettämistä tekstiviesteistä huokui, että hän pelkäsi turvallisuutensa puolesta.
Yhä useampi ostaa vaatteensa mieluummin käytettynä kuin uutena vaatekaupasta. Kirpputoreissa viehättää vaatteen ekologisuus ja edullinen hinta, mutta myös tuotteiden persoonallisuus. – Todella suosittuja ovat kaikki uniikit ja erikoiset vaatteet. Sellaiset löydöt, joita ei ole kellään muulla. Ihmiset haluavat yhä enemmän ilmaista pukeutumisellaan omaa yksilöllisyyttään, kertoo UFF:n markkinoinnin ja sisällöntuotannon asiantuntija Susanne Koskiniemi-Kosunen. Mutta millaiset kirppisvaatteet...
NHL-mestareilla oli tasavallan presidentille komea lahja. Presidentti Alexander Stubb isännöi kesäkuussa Stanley Cupin voittaneita suomalaispelaajia. Paikalla olivat Florida Panthersia edustavat Aleksander Barkov, Eetu Luostarinen, Niko Mikkola, Anton Lundell sekä apuvalmentajana toimiva Tuomo Ruutu. Stubb jakoi vierailusta kuvia Instagram-tilillään.