Päev: 27. juuli 2024
Moponuoret häiritsivät Kuhakunkkua niin, että poliisi ärähti ja lähetti viestin vanhemmille
Poliisi joutui puuttumaan nuorison häiritsevään käytöksen Suomen suurimmaksi vetouistelutapahtumaksi itseään mainostavassa Kuhakunkussa Paltamossa.
Suuri poliisioperaatio Espoossa - yhtä ammuttu
Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan yhtä henkilöä oli ammuttu yksityisasunnossa Espoon Haukilahdessa.
Presidentti Stubb hehkuttaa Celine Dionia ja olympialaisia
Presidentti Alexander Stubb oli vieraana CNN:llä ja kertoo toimittaja Fosterin haastattelussa nauttivansa olympialaisista.
Kamala Harrisin aviomies rikkoo Valkoisen talon sukupuolirooleja – hätä iski, kun Melania Trumpin kokkikirjaan tarvittiin reseptejä
Jos Kamala Harris voittaa marraskuun presidentinvaalit, tulee Douglas Emhoffista ensimmäinen miespuolinen presidentin puoliso Yhdysvalloissa.
Olympialaisten suurimpia supertähtiä hellitään hulppealla erikoisjärjestelyllä – Yhdysvallat pani haisemaan
Vuonna 1992 Barcelonassa miesten koripallon olympiakultaan jyrännyt Yhdysvaltain Dream team loi oman aikansa ennakkotapauksen, josta lajin nykyisetkin tähdet pääsevät nauttimaan.
Yle: Näin monta euroa autoilija säästää bensalaskussaan Orpon hallituksen myötä
Polttoaineiden pumppuhinta on laskenut vuoden takaisesta. Asiaan näyttäisi kuitenkin tulevan muutos. Hallituksen toimet ovat laskeneet bensan hintaa hieman, Ylen jutussa kerrotaan. Pian hinnat saattavat kuitenkin taas nousta. Vuoden alusta astui voimaan kaksi polttoaineen hintaa laskevaa hallituksen päätöstä. Hallitus laski polttoaineiden valmisteverotusta sekä päätti olla nostamatta polttoaineiden jakeluvelvoitetta edellisen hallituksen laatiman suunnitelman mukaan.
”Nöyryyttävä munaus” suorassa lähetyksessä – Nyt tuli kova jyrähdys
Koreat menivät sekaisin virallisessa olympialähetyksessä. Etelä-Korean valtiojohto on pahoittanut mielensä olympialaisten avajaislähetyksessä tapahtuneesta stiplusta. Asiasta kertoo BBC. Kisajärjestäjien toimittamassa lähetyksessä tapahtui kiusallinen moka, kun Etelä-Korean joukkue esiteltiin ruudun alalaidan tekstissä Pohjois-Koreana.
”Oijoi”, huudahti Ylen selostaja – Tässä syy
Hevosen jännityksestä huolimatta aikuisten arvokisojen ensikertalainen oli tyytyväinen. Kenttäratsastaja Veera Manninen avasi Pariisin olympialaiset koulukokeen virhepisteillä 36,80. Kun ensimmäinen osakoe oli noin puolessavälissä, ykköspaikkaa piti Ison-Britannian Tom McEwen tuloksella 25,80. Pariisin olympialaisten ratsastustapahtumat järjestetään Versailles’n hulppeissa puitteissa. Viiden renkaan kisojen isot katsomot jännittivät Mannisen hevosta Sir Gregiä, mikä luonnollisesti näkyi myös hevosen käytöksessä suorituksen aikana.
Moni tekee tyhmän virheen talonsa kanssa: ”Ei sille ole oikein mitään käyttöä”
Arkkitehti kertoo, mistä suomalaiset ovat valmiita tinkimään ja mihin virheisiin tyypillisesti sorrutaan. Arkkitehti Anna Jokela listaa neljä virhettä, joihin talon rakentajat useimmiten sortuvat. Suunnittelussaan Jokela panostaa erityisesti kohteen valaistukseen. Jokelan suunnittelema Villa Helmi on yksi Valkeakosken Talonäyttelyn kohteista. Talonäyttelyn kohteissa pääsee vierailemaan 4. elokuuta saakka.