Poliisin "hyvin tuntema" epäilty polkupyörävaras piiloutui kuusen taakse Lahdessa
Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin poliisiasemalle.
Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin poliisiasemalle.
Donald Trump esiintyi perjantaina kristilliskonservatiivisessa tilaisuudessa Floridassa Turning Point USA -nimisessä tilaisuudessa.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan ravintolassa on ammuttu useita laukauksia useampien eri henkilöiden toimesta ja useat ravintolassa olleet ovat joutuneet vaaraan.
Suomea lähestyy vuodenaikaan nähden harvinainen myrsky, jonka suurimmat sateet ja tuulituhot osuvat kuitenkin Baltiaan.
Pariisin olympiakylästä kantautui aiemin viikonloppuna suru-uutinen, kun Samoan nyrkkeilyvalmentajan Lionel Elika Fatupaiton kerrottiin kuolleen sydänpysähdykseen. 60-vuotias valmentaja ehti juuri ja juuri toteuttaa unelmansa.
Halpa vs. kallis makumatkalla -kauden viimeisessä jaksossa selvitetään Lappeenrannassa vedyn ja atomin ero.
Anteron rysään ui kala, jota tavataan yleensä kaukana Suomesta. Kalastaja Antero Halosen pyydyksestä paljastui harvinainen kala keskiviikkona Kotkan länsipuolella Äyspäänselällä. Halonen kertoo olleensa tarkastamassa pyydyksiään, kun eräässä rysässä olleiden lukuisten lahnojen seasta erottui yllätys. Rysässä oli kala, jonka epäillään olevan Atlantin itäosassa, Välimeressä ja Mustassameressä tavallisesti esiintyvä ohuthuulikeltti.
Miten on mahdollista, ettei miellyttämisestä löydy suomalaisia tietokirjoja? Johanna Pohjola hämmentyi, ja rupesi sitten itse kirjoittamaan aiheesta kirjaa. Vapaaksi miellyttämisestä – Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille (Gummerus) syntyi osana hänen omaa toipumismatkaansa. Pohjola luuli pitkään, että miellyttäminen on osa hänen luonnettaan, ystävällistä ja huomaavaista. Mutta hän ei nähnyt sen epärehellistä ja manipuloivaa puolta. ”Pikkuhiljaa olen ymmärtänyt, että miellyttäminen...
Olympialaiset jatkuvat Pariisissa. Sunnuntaina nähdään useampi suomalaisurheilija. Iltalehti seuraa tarkasti päivän tapahtumia tässä artikkelissa.
Latausteho ei ole sama asia kuin latausnopeus, vaikka teho vaikuttaakin nopeuteen. Latausnopeuteen vaikuttavat kuitenkin useat tekijät. Sähköautoa ladatessa puhutaan kahdesta eri termistä: lataustehosta ja latausnopeudesta. Nämä ovat kaksi eri asiaa, vaikka herkästi voisikin luulla näiden olevan keskenään synonyymejä. Ihan näin ei kuitenkaan ole, vaikka teho vaikuttaakin nopeuteen.