Kemissä kehotetaan sulkemaan ovet ja ikkunat tulipalon takia
Pelastuslaitos kehottaa Kemin Ruutissa asuvia sulkemaan ovet, ikkunat sekä ilmanvaihdon tulipalon takia.
Pelastuslaitos kehottaa Kemin Ruutissa asuvia sulkemaan ovet, ikkunat sekä ilmanvaihdon tulipalon takia.
Syyttäjä vaatii Prince Rami Al Husseinille, aiemmalta nimeltään Rami Daoud Jaber, ehdotonta vankeusrangaistusta.
Pitkä matkustajajuna turmassa Venäjän Volgogradissa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on tänään esitellyt ehdotuksensa maan korkeimman oikeuden uudistamiseksi.
Asiakirjojen perusteella Ranne viittasi kohtaan, jonka ensisijaisena tavoitteena ei ole arvioida hankkeen taloudellista kannattavuutta.
Moni julkisuudesta tuttu henkilö on saapunut paikan päälle seuraamaan Pariisin olympialaisia.
Kansainvälinen judoliitto on aloittanut tutkinnan algerialaisen Messaoud Redouane Drisin saapumisesta ylipainoisena punnitukseen Pariisin olympialaisissa.
Hyundain MM-rallitiimi on kierrättänyt vuosien ajan kolmannessa autossaan useampaa kuljettajaa, mutta tallipäällikkö Cyril Abiteboul kertoo nyt harkitsevansa tämän toimintamallin hylkäämistä ensi kaudeksi. Jos kolmanteenkin autoon pestataan täyden kauden ajava kuljettaja, muutos tietäisi tallissa toista kautta ajavalle Esapekka Lapille mitä todennäköisimmin työpaikan menettämistä.
Useat tennispelaajat ovat jättäneet olympiakylän. Näin kertoi Pariisiin olympialaisista mitalimenestystä jahtaava maailmanlistan kakkonen Coco Gauff sosiaalisessa mediassa.
Verottaja muistuttaa suomalaisia mätkyjen, eli jäännösverojen maksamisesta. Torstaina koittaa verotuksen kannalta tärkeä päivä yli 290 000 suomalaiselle. Nimittäin jäännösverojen, tunnetummin mätkyjen, eräpäivä on 1. elokuuta. Jäännösverojen eräpäivä on torstaina noin 293 000 suomalaisella. Kiinteistöverojen eräpäivä on puolestaan 6. elokuuta. Eräpäivä koskee noin 1,9 miljoonaa kiinteistönomistajaa.