Alkoholin käyttö voi riistäytyä käsistä kesälomalla: "Töihin paluu ei onnistu, kun putki on jäänyt päälle"
Viinin myyntiä vapautettiin ruokakauppoihin. Asiantuntijat ovat huolissaan seurauksista.
Viinin myyntiä vapautettiin ruokakauppoihin. Asiantuntijat ovat huolissaan seurauksista.
Poliisi epäilee miestä muun muassa törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Pohjanmaan poliisilaitos tiedottaa kahden miehen välisestä riidasta Kauhavalla. Kauhavan Alahärmässä sijaitsevan kauppakeskuksen pihassa maanantai-iltana tapahtunut riita päättyi siihen, että toinen miehistä yritti ajaa toisen päälle. Mies onnistui kuitenkin väistämään autoa, jolloin ratin takana istunut törmäsi autolla tahallisesti toisen auton perään ja kauppakeskuksen oveen. Tämän jälkeen hän poistui...
Kansainvälinen rikollisryhmä levitti Suomeen yli 11 miljoonan euron edestä huumausaineita. Ryhmä myös valmisti huumeita Airbnb-asunnoissa. Poliisi epäilee, että järjestäytynyt rikollisryhmä levitti Suomessa ”poikkeuksellisen suuria määriä” huumausaineita syksyn 2022 ja joulukuun 2023 välillä. Erittäin ammattimaista ja kansainvälistä rikollisryhmää johti puolalaismies, joka oli hankkinut Suomen asiakaskontaktinsa suomalaiselta naisystävältään.
Korkeushyppääjä Ella Junnila ei suostu antamaan tulos- tai suoritustavoitetta Pariisiin. Korkeushyppääjä Ella Junnila, 25, ei mieti tuloksia. – Minua ei kiinnosta, mitä muut niistä ajattelevat, Tampereen Pyrinnön hyppääjä toteaa ykskantaan.
Nada Hafez paljasti ison uutisen. Egyptiläinen miekkailija Nada Hafez paljastaa Instagramissa, että kilpaili Pariisissa raskaana. Hafez, 26, on jo raskauden seitsemännellä kuulla, mutta ei ollut kertonut asiasta aiemmin julkisuuteen. Saksalaislehti Bildin mukaan hän odotti tarkoituksella, että hänen kisansa ovat ohi, ennen kuin jakoi uutisen.
Vanha EU-tuomio meni nurin, mutta Koiviston Auto Helsinki ennätti maksaa koko perintäsumman korkoineen Helsingin kaupungille.
Koivusaaren rakentamista koskevan ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi Helsinki on hakenut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Saapuessaan ensimmäistä kertaa Suomeen intialainen Ankit Nigam ei tiennyt maasta juuri mitään. Reilussa vuosikymmenessä Suomesta on kehittynyt hänelle koti, jonka suunnasta hän on nyt huolissaan.
Kävimme kysymässä maauimalassa ja Pyynikin uimarannalla, häiritseekö yläosattomuus. Useimpia ei tuntunut häiritsevän.
Hallituksen esitysluonnosta uudesta palkkamallista arvostelevat esimerkiksi oikeuskansleri, tasa-arvovaltuutettu ja palkansaajajärjestöt.