Kiekko-Espoo värväsi kanukkituplan – viime kaudella jättitehot mättänyt hyökkääjä palaa Liigaan
SM-liigaan alkavaksi kaudeksi noussut Kiekko-Espoo on vahvistanut hyökkäysosastoaan kahdella kanadalaispelaajalla.
SM-liigaan alkavaksi kaudeksi noussut Kiekko-Espoo on vahvistanut hyökkäysosastoaan kahdella kanadalaispelaajalla.
Scary Movie -elokuvasta ja MadTV-sarjasta Erica Ash menehtyi syöpään.
Kansanedustaja Mikko Polvinen (ps) painottaa perinteisiä perhearvoja myös keinohedelmöityshoidoissa. Naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisessa asemassa lastenhankinnassa. Kaiken lisäksi hedelmöityshoidot voivat horjuttaa perinteistä perhemallia. Näin pelkää kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Mikko Polvinen (ps). – Hämmästyin sitä, että sinkkunaisetkin voivat hankkia lapsia keinohedelmöityksellä, Polvinen sanoo.
Salamurhayrityksen kohteeksi joutunut Donald Trump kertoi haastattelussa vaimonsa reaktion tapahtuneeseen. Republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump avasi maanantaina televisiohaastattelussa oman vaimonsa Melania Trumpin tuntemuksia päivältä, jona 20-vuotias Thomas Matthew Crooks yritti salamurhata hänet kesken kampanjatilaisuuden. – Hän katsoi sitä suorana. Kysyin häneltä miltä hänestä tuntui. Hän ei voi edes puhua siitä, Trump kertoi Fox Newsin haastattelussa.
Iltalehti seuraa Pariisin olympialaisten tiistain kisapäivää tässä jutussa. Tiistaina Pariisissa nähdään seitsemän suomalaisurheilijaa. Koko kisaohjelman voi katsoa tästä linkistä.
Petteri Orpo lähtee Pariisiin seuraamaan olympialaisia. Pääministeri Petteri Orpo (kok) lähtee Pariisin olympialaisiin. Orpo seuraa olympialaisia Pariisissa torstaina 1.–sunnuntaina 4. elokuuta. Valtioneuvoston lähettämän tiedotteen mukaan pääministeri seuraa paikan päällä useita suomalaisurheilijoiden lajeja, muun muassa yleisurheilua ja judoa.
Tokiossa olympiapronssille uinut Matti Mattsson aloittaa urakkansa altaassa tiistaina. Pariisissa 2024 matka mitaleille 200 metrin rintauinnissa vaatii maagista suoritusta. Mukana ovat muun muassa Kiina ME-mies Qin Haiyang ja kisoissa jo 400 metrin sekauinnissa olympiakultaa voittanut Ranskan uintikomeetta Leon Marchand.
Elon Musk vaikuttaa rikkovan omia sääntöjään. Elon Muskin omistama viestipalvelu X on yksi 20:stä teknologiayhtiöstä, jotka sitoutuivat aiemmin tänä vuonna taistelemaan tekoälyn väärinkäyttöä vastaan Yhdysvaltain presidentinvaalien alla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että alustat pyrkivät parhaansa mukaan kitkemään esimerkiksi syväväärennettyjä deepfake-videoita, joilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan äänestäjien käyttäytymiseen.
Liikevaihto pysyi lähes ennallaan. Se oli huhti–kesäkuussa 104 miljoonaa euroa.
Samassa kodissa varttuneilla sisaruksilla on ainutlaatuinen ihmissuhde. Joskus sen puuttumista alkaa kaivata vasta vanhemmalla iällä. Miksi niin käy, Henna Helne pohtii esseessään.