Simone Biles karisti olympiapainajaisen – taas kultaa
Simone Bilesin johtama USA:n viisikko voitti telinevoimistelun joukkuekultaa Pariisin olympialaisissa.
Simone Bilesin johtama USA:n viisikko voitti telinevoimistelun joukkuekultaa Pariisin olympialaisissa.
Konsta Hietasen ja tämän puolison yhteinen taival on kestänyt jo yli 21 vuotta.
Iltalehti jalkautui Sompasaareen selvittämään, miten keskustelua herättänyt keinurakennelma on otettu vastaan. Helsingin Sompasaareen rakennettu, liki 300 000 euroa maksanut keinu saa niin lapsilta kuin aikuisiltakin lähinnä kehuja. Moni on käynyt uudessa keinupuistossa jo useampaan kertaan. Jotkut taas ovat saapuneet ensimmäistä kertaa, sillä asiasta uutisointi on herättänyt uteliaisuutta.
EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber on huolissaan Unkarin järjestelystä. Unkarin hallitus alkaa myöntää pikaviisumeita muun muassa venäläisille ja valkovenäläisille. Päätös herättää huolta muissa EU-maissa. Asiasta uutisoi muun muassa Financial Times.
Puhelinmaston kaatuminen sunnuntaiyönä aiheutti paikoin häiriöitä puhe-, data- ja tekstiviestiliikenteeseen Janakkalassa ja Hämeenlinnassa. Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Tapio Frantti katsoo, että Elisan matkapuhelinmaston kaatumisen takana on ollut joko puhdasta ilkivaltaa, harkittua valtiollista toimintaa, tai molempia. – Näitä sabotaasi-iskujahan Venäjä on harrastanut eri puolilla Eurooppaa, että kyllä tämä siihen samaan sarjaan sopisi.
Ilta-Sanomien mukaan vapaaehtoistaistelija kuoli heinäkuun puolessa välissä. Suomalainen vapaaehtoistaistelija kuoli Ukrainassa, Ilta-Sanomat kirjoittaa Sodan kokeneet ry:n tiedotteeseen viitaten. – Otamme syvästi osaa omaisten suruun ja toivomme kaikkien kunnioittavan myös läheisten yksityisyyttä, yhdistyksen tiedotteessa kirjoitetaan.
Vietin lapsuuteni Kazakstanissa, jonne korealaiset vanhempani oli siirretty toisen maailmansodan aikana. Elämä oli hyvin niukkaa. Isä oli kolhoosissa töissä. Hänen palkkansa oli niin pieni, että vanhempieni piti viljellä maata saadakseen lisätuloja. Vietimme veljieni kanssa päivät viljelyksillä auttamassa. Heräsimme neljältä aamulla ja lähdimme kitkemään rikkaruohoja. Haaveilin pääsystä balettitanssikurssille, mutta vanhemmillani ei ollut varaa sellaiseen. Olin yhdeksänvuotias,...
Cora Schumacher julkaisi murheellisen kuvan. Ralf Schumacherin ex-vaimon Cora Schumacherin tuore Instagram-päivitys on saanut osan hänen seuraajistaan käymään kuumana. Saksalainen julkaisi kuvan, jossa hän kyynelehtii morsiushuntu päässään. Kuva on otettu pariskunnan häissä vuonna 2001.
Lady Gagan autokokoelmassa on monia klassikkoautoja. Pariisin olympialaisten avajaisissakin esiintyneen Lady Gagan (Stefani Joanne Angelina Germanotta) asemaa nykypopin kuningattarena on hankala lähteä kiistämään. Mielenkiintoista kyllä, että 38-vuotias pop-tähti ajoi ajokortin vasta 30-vuotiaana ja ajohistoriaa on hänellä 8 vuoden ajalta. Tästä huolimatta Gagalle on ehtinyt kertymään autotalliin upea autokokoelma, jossa on niin klassikkoja ja uudempia urheiluautoja....
Kansan tuki kahden rintaman sodalle olisi Israelissa heikkoa, arvioi Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.