Kuusijärvellä elottomana löytyneet 4- ja 7-vuotiaat sisarukset edelleen sairaalassa – tila vakava
4- ja 7-vuotiaat sisarukset olivat tapahtuma-aikaan olleet uimarannan niin kutsutussa kahluualtaassa yhdessä 2-vuotiaan sisaruksensa ja isänsä kanssa.
4- ja 7-vuotiaat sisarukset olivat tapahtuma-aikaan olleet uimarannan niin kutsutussa kahluualtaassa yhdessä 2-vuotiaan sisaruksensa ja isänsä kanssa.
F3-debyyttinsä viikonloppuna Belgian Spassa tehnyt Tuukka Taponen joutui pettymään sunnuntain kilpailussa, kun kolari pakotti hänet keskeyttämään.
Hollywood-tähti Vanessa Williams häpäistiin 40 vuotta sitten, kun hänestä julkaistiin alastonkuvia ilman hänen lupaansa.
Asuntojen hinnat ovat nousseet itänaapurissa kolmen vuoden aikana peräti 172 prosenttia. Ukrainan sodan lisäksi nousun ajureina ovat olleet länsimaiset pakotteet ja valtion avokätinen tukipolitiikka uudisrakennusten ostajille. Venäläisten asenne asuntolainoja kohtaan on ollut kyseenalaistava aina Neuvostoliiton hajoamisen ajoista lähtien. Kommunismin kansakuntaan istuttama ajatus ”velkaorjuudesta” on ajanut venäläiset säästämään rahaa sukanvarteen asunnon käteisostoa varten. Presidentti Vladimir Putin...
Iltalehteen yhteyttä ottanut silminnäkijä kuvailee Seinäjoen baariammuskelua summittaiseksi ”rätkimiseksi”. Seinäjoella Pub Härmän Häjyssä tapahtui ampumavälikohtaus lauantaina illalla. Tapaukseen liittyen on otettu kiinni useita henkilöitä. Poliisin mukaan viisi loukkaantui, joista kolme vakavasti. Tapahtunutta todistanut, nimettömänä pysyttelevä silminnäkijä kertoo Iltalehdelle menneensä Härmän Häjyyn hakemaan tuttuaan. Hän ei ravintolaan mennessään tiennyt aluillaan olevasta välikohtauksesta.
Esteratsastaja Max Kühner joutuu oikeuteen. Itävaltalainen esteratsastaja Max Kühner joutuu oikeudenkäyntiin Saksassa. Häntä syytetään eläinsuojelurikkomuksesta. Hänen epäillään lyöneen hevosta tangolla, uutisoi ruotsalainen Aftonbladet. Münchenin syyttäjäviraston mukaan maailmanlistalla kolmantena oleva Kühner on lyönyt hevosen jalkoja tangolla samalla, kun eläin hyppää esteiden yli. Tarkoituksena on saada hevonen nostamaan jalkojaan seuraavalla kerralla korkeammalle. Tällainen on kiellettyä.
Ampumaurheilija Aleksi Lepän isä on kuollut. Kivääriampuja Aleksi Lepän isä on kuollut juuri ennen Pariisin olympialaisia. Asiasta tiedottaa Ampumaurheiluliitto. Marko Leppä kuoli sairauskohtaukseen perjantaina, kun hän oli matkalla seuraamaan poikansa kilpailuja. Hän sai sairauskohtauksen lentokoneessa matkalla Pariisiin.
Joko vähitellen alkaisi riittämään tämä tuotetestaajan toimi? En hyväksy nyt enkä vastaisuudessakaan sitä, ettei autoni viihdejärjestelmä toimi, kirjoittaa Iltalehden autotoimittaja Arttu Toivonen. Keskeneräiset ohjelmistot. Niitä on alkanut olla yhä enemmän uusien, markkinoille juuri saapuvien autojen joukossa. Ja se ei ole oikein, eikä voi jatkua näin. Kautta historian autonvalmistajat toki ovat tuoneet markkinoille sutta ja sekundaa....
Ritvalan osakaskunnan puheenjohtajan mukaan kylällä pelätään, että M/S Tampere irtoaa ankkurista ja ajautuu rantaan tai jopa uppoaa. Kukaan ei tunnu saavan yhteyttä laivan omistajiin.
Redbull aikoo ratkaista toisen kuskin tilanteen nopeasti kesätauon alkamisen jälkeen.