Lunta tupaan Pariisissa: olympialaisia uhkaa miljardiluokan farssi
Olympiatriathlonin ensimmäinen uintiharjoitus on peruttu, sillä Seine-joen veden laatu on liian huono.
Olympiatriathlonin ensimmäinen uintiharjoitus on peruttu, sillä Seine-joen veden laatu on liian huono.
Sosiaalisen median vaikuttaja Rosanna Kulju joutuu kiperän paikan eteen.
Selvityksen mukaan päivän aikana kannattaisi kakkia pari kertaa.
Vain kaksi ihmistä on saanut valtiolta suuremman koppikorvauksen kuin Gibril Massaquoi. Liberian sisällissotaan liittyvässä sotarikosjutussa syyttämäksi todettu sierraleonelainen Gibril Massaquoi saa Suomen valtiolta suuret korvaukset. Valtiokonttorin päätöksen mukaan Suomi maksaa Massaquoille yli 283 000 euroa korvauksena pitkän vapaudenmenettämisen aiheuttamasta kärsimyksestä. Kansankielellä kyse on koppikorvauksesta.
Simone Bilesin ura oli kolme vuotta sitten katkeamassa todella dramaattisella tavalla. Nyt hän tekee näyttävän paluun olympialaisiin. Vuonna 2021 Tokion olympialaisten yksi puhutuimmista tapauksista oli telinevoimistelija Simone Bilesin yllättävä vetäytyminen kesken kisojen. Vetäytymispäätös tuli kaikille yllätyksenä, ja sen takana on raju tarina. Biles yritti joukkuekilpailussa Amanar-nimistä hyppyä. Suoritus kuitenkin epäonnistui pahemman kerran, kun voimistelija pyöri...
Seine-joki on yhä saastunut. Pariisin olympialaisten järjestäjät ovat peruuttaneet triathlonin ensimmäisen harjoituksen, uutisoi AFP. Syynä on se, että Pariisin keskustan halkova Seine-joki on yhä liian saastunut. Järjestäjät ja World Triathlon -järjestö päättivät yhdessä perua harjoituksen.
Robloxin löyhä moderointi ja nuori käyttäjäkunta tekevät siitä alttiimman hyväksikäyttäjille. Roblox-verkkopelissä on merkittävä lasten hyväksikäyttöongelma, kirjoittaa Bloomberg laajassa artikkelissaan. Robloxilla on yli 70 miljoonaa päivittäistä käyttäjää. Peli on suosittu myös Suomessa: sivustolla on järjestetty muun muassa virtuaalisia valmistujaisia ja Linnan juhlia.
Järjestön mukaan hyökkäys olisi aseistautuneen ryhmän tekemä, mutta tekijöitä ei ole toistaiseksi tunnistettu.
Taitolento ei sovi kaikille, sillä g-voimat kasvavat hurjiksi.
Toyotan WRC-tallin päällikkö Jari-Matti Latvala kisaa toisen kerran peräkkäin Suomen MM-rallissa.