Kadonneen Piia Ristikankareen isä on kuollut
Yli 35 vuotta sitten kadonneen Piia Ristikankareen isä Heikki Ristikankare on kuollut.
Yli 35 vuotta sitten kadonneen Piia Ristikankareen isä Heikki Ristikankare on kuollut.
Ranskan poliisi vahvistaa, että sillä on käynnissä tehtävä pommihälytyksen vuoksi.
Vain osaan MM-rallikauden kilpailuista osallistuva Kalle Rovanperä haaveilee F1-auton testaamisesta. Asiaa on Rovanperän mukaan suunniteltu alustavasti.
Kanadan naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Bev Priestman passitettiin takaisin kotimaahansa kesken olympiaturnauksen. Taustalla on avausottelua edeltänyt vakoilukohu. Kanadalaismediat kertovat, että vastustajan vakoileminen olisi ollut käynnissä jo vuosien ajan.
Coldplayn keikat ovat tunnettuja visuaalisuudestaan.
Eläinliikkeen omistaja toivoo, että vanhemmat opettaisivat lapsiaan kunnioittamaan kaikenlaisia eläimiä. Turkulaisen Tropicals -eläinkaupan omistaja Tino Anttila jakoi sosiaalisessa mediassa ikävän uutisen tiistaina. Kaupasta varastettiin tarantula, joka todennäköisesti kidutettiin kuoliaaksi.
Yli 35 vuotta sitten kadonneen Piia Ristikankareen Heikki-isä on kuollut 86-vuotiaana. Heikki Ristikankare, 86, on kuollut 14. kesäkuuta. Hän oli Piikkiössä vuonna 1988 kadonneen Piia Ristikankareen, 15, isä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Iltalehti on varmistanut asian virastolähteistä.
Tuukka Taponen ei pelästynyt sadetta eikä F3-auton tehoja. Superlupaus Tuukka Taponen sai pikahälytyksen Span moottoriradalle, kun bulgarialaiselle Nikola Tsoloville määrättiin yhden F3-osakilpailun mittainen kilpailukielto. ART-talli kutsui paikalle 17-vuotiaan lohjalaisen ja istutti hänet 380 hevosvoiman päälle täysveriseen F3-kilpuriin.
Valtteri Bottas päätti kokeilla, miten eri olympialajit onnistuvat. Olympialaisten lähtiessä virallisesti käyntiin urheiluhuuma on huipussaan. Penkkiurheilijan unelmaviikkojen aikana kisataan yli 40:ssä eri lajissa. F1-kuski Valtteri Bottas päätti kokeilla, miten eri olympialajit sujuvat. Bottas julkaisi sosiaalisen median kanavissaan videon, jossa hän kokeilee taitojaan voimistelussa, trampoliinilla, jousiammunnassa, skeittauksessa sekä pyöräilyssä.
Valitsimme parhaat käytetyt lataushybridit 30 000 euron hintaluokassa. Viime aikoina uusien sähköautojen myyntiosuus on Euroopassa hieman laskenut eikä Suomessakaan olla kaikkein kovimmassa liidossa. Erilaiset hybridit ovat jälleen nostaneet päätään. Näihin lukeutuvat myös ladattavat hybridiautot, joilla voi osalla ajaa nykyään sähköllä jopa yli 100 kilometriä lataamatta. Tarpeen tullen polttomoottori jatkaa matkaa vielä sadoilla kilometreillä pysähtymättä.