Home » Archives for juuli 2024 » Page 223

Pääkirjoitus: Stubb on hionut strategiansa äärimmilleen – Tempauksissa on riskejä

Alexander Stubb tekee ilmeisen onnistunutta Suomen maakuvan edistämistyötä, mutta presidentin vapaamuotoisessa tyylissä on riskejä, kirjoittaa Iltalehden yhteiskuntatoimituksen tuottaja Elli Harju. Tasavallan presidentti Alexander Stubb on viime aikoina tehnyt selvästi harkittua Suomen maakuvan edistämistyötä. Viikonloppuna Stubb osallistui Oulankajoen alamäkiuintiin, jossa uidaan virtaavassa joessa Kuusamossa.

Lue lisää

Näistä asioista Tapio Suominen muistetaan

Tapio Suominen teki merkittävän uran urheilutoimittajana ja selostajana. Keskiviikkona kuollut Tapio Suominen tunnettiin monipuolisena urheilutoimittajana ja selostajana. Suominen muistetaan parhaiten jalkapallo-, yleisurheilu- ja hiihtoselostuksista. Lisäksi hän selosti taitoluistelua 20 vuoden ajan, ja jääkiekkoakin reilut kymmenen vuotta. Suominen oli tuttu ääni useista televisioiduista arvokisoista, kuten eri lajien MM-kisoista ja olympialaisista.

Lue lisää

Näin HIFK rankaisee Joonas Raskia

Yöelämässä törttöillyt Joonas Rask on saanut HIFK:lta varoituksen. HIFK:n seurajohto selvitti hääparia häiriköineen hyökkääjä Joonas Raskin tapauksen. HIFK:n toimitusjohtaja Alexander Sneen totesi jo tiistaina tapauksen tultua julkisuuteen, että pelkkä harmittelu ei nyt riitä.

Lue lisää

Kommentti: Tapio Suominen säteili iloa elämänsä viimeisiin kuukausiin asti – Yksi lausahdus painui mieleen

Keskiviikkona kuollut selostajalegenda Tapio Suominen oli erittäin lähestyttävä ja miellyttävä ihminen, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Riku Isokoski. Ystävällinen, huumorintajuinen, heittäytyjä. Ammattilainen viimeisen päälle. Tapio Suomista pystyi taatusti kuvailemaan näin jo pelkästään urheilulähetysten välityksellä, mutta käsitykseni hänestä suurisydämisenä ihmisenä vahvistui entisestään viime talvena.

Lue lisää

Näin Ylen työpaikalla reagoitiin Tapio Suomisen kuolemaan

Tapio Suomisen kuolema järkyttää koko Ylen työyhteisöä. Keskiviikkona uutisoitiin selostajalegenda Tapio Suomisen on kuolemasta. Ylen urheilutoimittaja Inka Henelius kertoo, että tieto entisen kollegan poismenosta otettiin työpaikalla raskain mielin vastaan. – Todella surulliset tunnelmat työyhteisössä. Tapsa muistetaan seuramiehenä, joka on todella pitkään ollut työyhteisössä sellainen tarinankertoja ja hauskuuttaja, Henelius sanoo.

Lue lisää
Selaa ylöspäin