Esapekka Lapin tulevaisuus uhattuna – Hyundai harkitsee täyskäännöstä

Hyundain MM-rallitiimi on kierrättänyt vuosien ajan kolmannessa autossaan useampaa kuljettajaa, mutta tallipäällikkö Cyril Abiteboul kertoo nyt harkitsevansa tämän toimintamallin hylkäämistä ensi kaudeksi. Jos kolmanteenkin autoon pestataan täyden kauden ajava kuljettaja, muutos tietäisi tallissa toista kautta ajavalle Esapekka Lapille mitä todennäköisimmin työpaikan menettämistä.

Lue lisää

Verottajalta muistutus lähes 300 000 suomalaiselle – Jos unohdat, seuraa hirvittävä viivästyskorko

Verottaja muistuttaa suomalaisia mätkyjen, eli jäännösverojen maksamisesta. Torstaina koittaa verotuksen kannalta tärkeä päivä yli 290 000 suomalaiselle. Nimittäin jäännösverojen, tunnetummin mätkyjen, eräpäivä on 1. elokuuta. Jäännösverojen eräpäivä on torstaina noin 293 000 suomalaisella. Kiinteistöverojen eräpäivä on puolestaan 6. elokuuta. Eräpäivä koskee noin 1,9 miljoonaa kiinteistönomistajaa.

Lue lisää

Mian lomareissu päättyi farssiin lentokentällä: ”Ei tämä juttu ole varmaan vielä taputeltu”

Mian ja Virven lomareissun loppu sai odottamattoman käänteen. Baltiassa riehuva kesämyrsky aiheuttaa harmaita hiuksia suomalaisille Riian lentokentällä. Suomalaisia on jäänyt jumiin Riian lentokentälle Baltian historiallisen hurjan kesämyrskyn takia. Baltiassa sunnuntai-iltapäivästä asti riehunut myrsky haittaa merkittävästi myös lentoliikennettä. Esimerkiksi Latviasta, Riian lentokentältä lähteviä lentoja on jouduttu perumaan. Näin kävi muun muassa Mia Mustaparralle ja hänen serkulleen...

Lue lisää

Myös pieni voi olla kaunista – Suomessa tästä lajista tiedetään hyvin vähän

Maahockey ei mediaseksikkäin laji ole, mutta Intian ja Argentiinan kohtaaminen Pariisissa voi muodostua kiinnostavaksi. Olympialaisten hienous piilee siinä, että normaalisti hyvin pienelle mediahuomiolle jäävät lajit saavat maailmanlaajuista näkyvyyttä. Ja hienoa on myös, että suoratoistopalveluista pystyy halutessaan katsomaan olympialaisten joka ikisen tapahtuman ja ottelun. Käytän tässä kohtaa mahdollisuuden nostaa esiin Suomessa todella mitättömälle huomiolle jääneen lajin,...

Lue lisää

Superottelua ei näe Ylen tv-kanavilta lainkaan – Tässä syy

Novak Djokovic ja Rafael Nadal kohtaavat olympiakentällä ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Lineaarisesta televisiosta se ei näy. Pariisin olympiatenniksessä pelataan maanantaina todellinen superottelu. Miesten kaksinpelin toisella kierroksella kohtaavat maailmanlistan toisena oleva Novak Djokovic ja 22-kertainen Grand slam -voittaja, olympiakultamitalisti Rafael Nadal. Kyseessä on lajilegendojen uran 60:s keskinäinen kamppailu.

Lue lisää

Presidentti­pari ilmestyi yllättäen paikalle

Kalle Koljonen jyräsi voittoon avausmatsissaan Pariisin olympialaisissa. Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt suomalainen voitti Mauritiuksen Georges Julien Paulin lukemin 21–9, 21–10. Matsin jälkeen Koljonen oli antamassa haastattelua, kun presidenttipari Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb saapui yllättäen tervehtimään suomalaisurheilijaa.

Lue lisää
Selaa ylöspäin