Soten kriisi | Sotejohtaja avautuu: Hallitus ei ymmärrä, mistä kriisissä on kyse
Sotea vaivaa ”pohjimmainen ristiriita”, sanoo Kanta-Hämeen Olli Naukkarinen. Se ei hänen mukaansa ratkea ainakaan alueiden yhdistämisellä.
Sotea vaivaa ”pohjimmainen ristiriita”, sanoo Kanta-Hämeen Olli Naukkarinen. Se ei hänen mukaansa ratkea ainakaan alueiden yhdistämisellä.
Kamala Harris ja tämän varapresidenttiehdokas Tim Waltz antavat ensimmäisen yhteishaastattelunsa CNN:lle.
Ukrainassa on arviolta kymmeniä suomalaisia vapaaehtoistaistelijoita. Ainakin viisi heistä on kuollut sodan alettua. Kaatuneiden kotimaahan saaminen on pitkä ja vaikea prosessi. Toistaiseksi vain yksi kaatunut suomalaistaistelija on saatu Suomeen.
Tilaisuudessa luetaan oppilaiden kirjoittama koulurauhan julistus ja nähdään oppilaiden esityksiä.
Israelin asevoimien kerrotaan aloittaneen operaation Länsirannan Jeninin ja Tulkamarin kaupungeissa.
FC Barcelona jatkoi voitokasta kauttaan La Ligassa, kun se kukisti vieraskentällä Rayo Vallecanon niukasti maalein 2–1. Tähtihankinta Dani Olmo nousi heti debyytissään Barcelonan sankariksi.
Suomen tunnetuimmilla Putin-mielisillä henkilöillä on huolestuttava kytkös Venäjän tiedustelupalveluun. Kahden venäläismiehen nimet ovat nousseet esiin Virossa käytävässä laajassa maanpetosoikeudenkäynnissä. Molempien miesten epäillään toimineen Venäjän tiedustelupalvelun lukuun. Suomen kannalta kiinnostavaa on, että näillä Venäjän tiedustelun avustajilla on vahva kytkös Suomen tunnetuimpiin putinisteihin.
Ukrainan vangeiksi jäämien nuorten varusmiesten päällimmäinen tunne on pettymys omaa hallintoa kohtaan, joka lähetti heidät varmaan kuolemaan. Ukrainan kolmatta viikkoa käynnissä oleva hyökkäys Kurskiin yllätti Venäjän asevoimat täysin. Puolustuksesta vastuussa olleet rajavartijat jäivät nopeasti Ukrainan jalkoihin. Sittemmin Venäjä on lähettänyt Kurskiin nuoria varusmiehiä, joilla ei ole juurikaan taistelukokemusta.