Kirja: Kuningatar Elisabet ei ehtinyt miehensä vierelle ennen tämän kuolemaa
Kuninkaallisista kirjoittaneen kirjailija Gyles Brandrethin mukaan Elisabet ja Philip eivät olleet yhdessä tämän viimeisinä hetkinä.
Kuninkaallisista kirjoittaneen kirjailija Gyles Brandrethin mukaan Elisabet ja Philip eivät olleet yhdessä tämän viimeisinä hetkinä.
Yhtiö kertoo jo olleensa yhteydessä Ruokavirastoon, joka valvoo eläinrehuja.
Koronarajoitusten päättyminen vauhditti seksitartuntojen määrän kasvua.
Eniten harmittaa, että vähemmistöön kuulumattomat henkilöt puhuvat puolestamme, Molybros eli Iba ja Keinaan sanovat. Suosittua Youtube-kanavaa pitävä Molybros on pettynyt HSL:n päätökseen poistaa väliaikaisesti heidän mainoskuvansa julkisista liikennevälineistä. Molybros ja HSL ovat käsitelleet kampanjakuvien poistamista keskenään erillisessä palaverissa. Kampanja jatkuu ja Molybros on edelleen siinä mukana. Mainoskuvien tekstiä kuitenkin muokataan, jotta kaikki ihmiset saisivat kampanjan...
Kampanja palaa liikennevälineisiin hieman muokattuna. Helsingin seudun liikenne (HSL) palauttaa kohua aiheuttaneet Ihan lipun laitonta -kampanjan materiaalit liikennevälineisiinsä. Kampanjan kasvoina ovat Molybrosista tutut Iba ja Keinaan.
Jos kuluttajat eivät kuluta, talouden kasvu on tiukassa, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen. Petteri Orpon (kok) hallitus kokoontuu historiansa toiseen budjettiriiheen ensi viikon tiistaina. Budjettiriihessä hallitus hyväksyy vuoden 2025 talousarvioesityksensä sisällön. Budjetin laatijoiden käyttöön valmistuu valtiovarainministeriön (VM) uusin talousennuste. Kesän ennusteessa VM arvioi, että Suomen talous kasvaa ensi vuonna 1,6 prosenttia.
Travis ja Jason Kelce ovat myyneet podcastinsa Amazonille isolla summalla. Amerikkalaisesta jalkapalloilusta tutut Travis Kelce, 34, ja Jason Kelce, 36, ovat myyneet podcastinsa Amazonille. Veljesten New Heights -niminen podcast siirtyy Amazonin tuotettavaksi yli sadalla miljoonalla dollarilla, esimerkiksi NY Post uutisoi.
Patrik Laineen tilanne puhuttaa. Columbus Blue Jackets myi Patrik Laineen aiemmin elokuussa Montreal Canadiensiin. Laine oli ilmaissut Columbuksen seurajohdolle siirtohaluistaan jo keväällä. NHL:n sisäpiiritoimittajan Aaron Portzline sanoi Bishop and Friends -podcastissa, että syy siirtohaluihin ilmeni jo viime vuoden marraskuussa.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.