Lukijan mielipide | Yrittäminen on kunniatehtävä, myös vaikeina hetkinä
Yrittäjyyden epäonnistumisessa on edelleen vahva häpeän stigma.
Yrittäjyyden epäonnistumisessa on edelleen vahva häpeän stigma.
Myös rakennusalan on kannettava vastuunsa Suomen hiilivarastoista.
Joskus voisimme olla vähemmän kiinnostuneita siitä, onko kukakin itse valinnut kohtalonsa, ja enemmän siitä, mitä sen jälkeen tulisi tapahtua.
Hävittäjäkauppoihin liittyvät valuuttakurssimuutokset ovat aiheuttaneet selviä lisäkuluja F-35-hävittäjien hankinnoille. Lopullisesti kulut selviävät myöhemmin, kun kauppojen viimeinenkin maksuerä on hoidettu.
Pihla Kaivo-oja on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön 6 000 euron apurahan lisäksi muutaman tonnin huippu-urheilutukea, joka sekin pieneni olympiavuonna.
Suomalaisten kokema onnellisuus on laskenut huomattavasti koronapandemian jälkeisinä vuosina. Myös vanhempien tulotason saavuttaminen on entistä vaikeampaa etenkin naisille.
Kiekko-Espoo vaikuttaa valmiilta Liiga-debyyttiinsä, kirjoittaa toimittaja Elias Juuti.
HS-raati valitsi Helsingin hienoimmat uudistalot. Mukana on kaksi ”uusvanhaa” taloa, jotka voisivat olla vuosikymmeniä vanhoja.