Kuu: august 2024
Nämä kolme sanaa olivat liikaa – 21-vuotias olympiaurheilija koki tylyn kohtalon
Afghanistanilainen breaktanssija Manizha Talash hylättiin perjantain kilpailussa.
Tällainen on Rimakauhua ja rakkautta -sarjan suomalaisversio! – MTV paikalla kuvauksissa
MTV Uutiset selvitti, millainen jättisuosioon maailmalla nousseen brittituotannon suomalaisversiosta on tulossa.
Paras tapa kantarellien putsaukseen voi yllättää – ruokatoimittaja Katin kikka
Kati Pohja vinkkaa helpon tavan kantarellien putsaukseen.
Gazan viranomaiset: Israel iski kouluun, kuolleita ainakin 90
Koulussa toimi Hamasin komentokeskus, Israel perustelee iskua. Israel on tänään aamulla tehnyt iskun Gazassa sijaitsevaan kouluun, kertoo Gazan väestönsuojeluvirasto uutistoimisto AFP:lle. Viraston mukaan iskussa kuoli ainakin 90–100 ihmistä. Iskussa loukkaantui lisäksi kymmeniä henkilöitä, virastosta kerrotaan AFP:lle.
Raju ilmiö jyllää nyt Suomen kouluissa – Opettajat voimattomia: ”Ennennäkemätöntä”
Opettajat ja koulunkäynninohjaaja kertovat Iltalehdelle huolestuttavista ilmiöistä Suomen kouluissa. Suomen koululaiset ovat ”erittäin riippuvaisia” kännyköistä. Nuorten digiaddiktio on ”ennennäkemätöntä”. Näin kertovat Iltalehden haastattelemat kouluhenkilökunnan edustajat.
Nämä piilolinssit ovat parhaat kuiville silmille – likainen linssi kuivuu ja pahentaa oireita
Millaiset ovat parhaat piilolinssit kuiville silmille? Miksi optikolla pitää käydä vuoden välein, vaikka näkee piilolinsseillä hyvin? Lehtori Pia Mäkelä, Metropolia Ammattikorkeakoulun Optometrian tutkinto-ohjelmasta vastaa kysymyksiin ja listaa huonosti tunnettuja faktoja piilolinsseistä. 1. Silmät eivät tarvitse lepopäiviä piilolinsseistä. Nykyään piilolinssit voidaan valmistaa silikonihydrogeelistä, joka läpäisee erityisen hyvin silmille tärkeää happea. Silmät eivät tarvitse lepopäiviä niistä valmistetuista...
IL seuraa: Lajilegendat iskevät nyt yhteen olympialaisissa – Suomalainen keskeytti kisan
Iltalehti seuraa olympialaisten lauantaipäivää tässä jutussa hetki hetkeltä.
Suomea pilkataan armotta – Nyt puhuu Olympiakomitea
Nollaa näyttävä mitalisarake ja vanha kuva ovat saaneet sosiaalisen median käyttäjät irvailemaan Suomelle. Suomen joukkueen mitalisarake näyttää Pariisin olympialaisten loppusuoralla nollaa. Se on saanut monet irvailijat liikkeelle. Sosiaalisessa mediassa muun muassa X:ssä ja Facebookissa kiertää Olympic Team Finlandin eli Suomen olympiajoukkueen Facebook-profiilista otettu kuva.