Uudet muumimukit myytiin loppuun useissa myymälöissä
Uudet Muumin päivän mukit on myyty loppuun useissa Iittalan myymälöissä.
Uudet Muumin päivän mukit on myyty loppuun useissa Iittalan myymälöissä.
Matkustajat saatiin nopeasti autosta ulos. Koulubussi syttyi palamaan Siikalatvalla perjantaina vähän ennen kello yhtä. Onnettomuus tapahtui Launosentiellä. Ylivieskan päivystävä palomestari Jyri Jäntti Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että kyseessä oli koulukyytejä hoitanut pikkubussi.
Helsingissä Laakson sairaalan työmaalla on tapahtunut räjähdysonnettomuus. Helsingin Töölössä Laakson sairaalan työmaalla on tapahtunut räjähdysonnettomuus. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan louhinnan yhteydessä tapahtuneessa räjähdeonnettomuudessa on loukkaantunut kaksi henkilöä. Pelastuslaitos, poliisi ja ensihoito ovat kohteessa selvittämässä tilannetta.
Arshad Nadeem on kilpaillut 2020-luvulla vain kymmenen kertaa. Vuoden 2019 jälkeen Arshad Nadeemin ennätys oli 86,29 metriä. Kansainvälisen yleisurheiluliiton tilastojen mukaan ennen Pariisin olympialaisia Nadeem oli osallistunut koko 2020-luvulla yhteensä vain kahdeksaan kilpailuun. Tilastoissa on erillisiksi kilpailuiksi laskettu arvokisojen karsinnat.
Kenian Julius Yego kaipaa enemmän tukea ja huomautti, että ensimmäistä kertaa olympiahistoriassa eurooppalainen ei ollut miesten keihään palkintopallilla Pariisin olympialaisten miesten keihäsfinaalissa viidenneksi sijoittunut Kenian Julius Yego, 35, ei ole lainkaan tyytyväinen kotimaastaan saamaansa tukeen. – En halua puhua siitä, koska kun teen niin, asiasta tulee ongelma, Yego sanoi.
Automarkkinoilta kuuluu positiivisia uutisia. Käytettyjen autojen kauppa Suomessa on piristynyt viime vuoden vastaavista. Vaikka uusien autojen kaupassa tilanne on lähinnä katastrofaalinen, vetää käytettyjen autojen kauppa kohtalaisen hyvin. Heinäkuussa kappalemääräinen käytettyjen autojen myynti kasvoi Suomessa 10 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kesäkuussa nousua oli 4 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.
Lukuisat kokoomuslaiset jakoivat innostuneesti tuomari Pauliine Koskelon keskiviikkoista puheenvuoroa Kotkaniemi-foorumissa, kirjoittaa politiikan toimittaja Joona Aaltonen.
Wolt alkaa kokeilla robotteja henkilöstön kesken elokuussa, syyskuussa testaaminen laajenee asiakkaisiin.
Telian mukaan huijaussoitoissa ja -viesteissä on pyritty kalastelemaan ihmisten pankkitietoja.
Äidin epäillään murhanneen vauvan Vuosaaressa alkukesästä.