Osavuosikatsaukset | Ponsselta tulosvaroitus, Brasilian-tytäryhtiö kannattanut heikosti
Syyksi tulosvaroituksille Ponsse kertoi Brasilian-tytäryhtiönsä Ponsse Latin American odotettua merkittävästi heikomman kannattavuuden.
Syyksi tulosvaroituksille Ponsse kertoi Brasilian-tytäryhtiönsä Ponsse Latin American odotettua merkittävästi heikomman kannattavuuden.
Epäillyssä rikoskokonaisuudessa on kaikkiaan kahdeksan tutkintailmoitusta, jotka sisältävät eri määrän rikosnimikkeitä ja tekoaikoja.
Supertähtien sirkus on saapunut Pariisiin. Katsojat Bercy-areenalla eivät olleetkaan altavastaajan puolella, kirjoittaa Mikko Gynther.
”Vaimo oli ottanut jo housut pois, ja minulle sanottiin, että katso nyt, mikä siellä on tilanne ja näkyykö jo pää. Yritin kurkkia ja sanoin, että ei kyllä näy”, kuvailee äkkisynnytystä isä Jarkko Sillanpää.
Budjettiesitys ensi vuodelle hätkähdytti alijäämän jopa ennenkuulumattomalla nousulla.
Kuluvan vuoden aikana useat ampuma-aserikokset ovat nouseet toistuvasti otsikoihin.
Nadeem heitti myöhään torstai-iltana käydyssä finaalissa toisella kierroksella 92,97 ja siirsi historiaan Norjan Andreas Thorkildsenin 16 vuotta vanhan olympiaennätyksen 90,57.
Pariisin olympialaisten perjantain seuranta tässä artikkelissa.
Femke Bol valmistautui väärin olympialaisiin