Yhdysvallat | Kamala Harrisilta napakka vastaus väittelyyn viimein suostuneelle Trumpille
Harris kertoi torstaina toimittajille aikovansa tehdä haastattelun median kanssa ennen elokuun loppua.
Harris kertoi torstaina toimittajille aikovansa tehdä haastattelun median kanssa ennen elokuun loppua.
Ympäristöviraston mukaan näistä mystisistä metalliesineistä puhuttiin ensimmäisen kerran jo kuusi vuotta sitten. Vasta nyt viranomaiset ovat kiinnostuneet asiasta. Mystisiä metalliesineitä on ajautunut jo kauan Tallinnan suositulle Pikakarin uimarannalle. Rantahiekalta on löydetty paljon näitä erikoisia metalliesineitä, eikä niiden alkuperää ole toistaiseksi selvitetty. Viranomaiset lupaavat maan yleisradioyhtiö ERR:lle, että esineet eivät ole vaarallisia. Kuvien perusteella esineet ovat...
Hekan vuokrankorotukset olisivat paremmin perusteltuja, jos samaan aikaan ei haaskattaisi rahaa tyhjiin asuntoihin.
Moni aloittaa opintonsa ilman kotia uudessa opiskelukaupungissa.
Kansainvälisille opiskelijoille on räätälöitävä palveluja, joiden kautta syntyy kaikkia osapuolia hyödyttäviä työelämäyhteyksiä.
Voisiko jaksamattomuuden ja yksinäisyyden välillä olla jokin yhteys?
Kela-korvauksia koskevassa keskustelussa unohtuu usein mittakaava.
”Jos ministeri haluaa joskus hiljentyä ja hakea voimaa rukoilemalla joidenkin työkavereidensa kanssa, onko se epäilyttävää?” kysyy Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo.