Iltalehti laski, paljonko raakkujoen kiertäminen olisi voinut maksaa

Iltalehti laski, kuinka paljon Hukkajoen kiertäminen olisi voinut Stora Ensolle maksaa. Iltalehti laski, paljonko Suomussalmen arvokkaan raakkujoen kiertäminen olisi voinut Stora Ensolle maksaa. Laskelmien perusteella puun kuljettaminen kiertoreittiä pitkin olisi saattanut maksaa vain joitain tuhansia euroja. Kyseessä on viitteellinen arvio, joka perustuu muun muassa julkisuudessa esillä olleisiin lukuihin.

Lue lisää

Pörssisähkön asiakkaille uusi riski syksyllä

Huolto- ja rakennustyöt tiputtavat siirtokapasiteettia Suomen ja Ruotsin välillä. Sähkön hinta on syyskuussa tavallista alttiimpi heilahduksille, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingrid. Syynä tähän ovat huolto- ja rakennustyöt, jotka rajoittavat sähkön siirtokapasiteettia Suomen ja Ruotsin välillä.

Lue lisää

Raju video nuorten tappelusta koulun pihalla leviää somessa – Osa huitoo veitsillä

Poliisi tutkii tapahtumaa pahoinpitelynä. Vaasassa oli maanantai-iltana nuorten joukkotappelu, josta kuvattu video on levinnyt sosiaalisessa mediassa. Tappelu tapahtui Vaasan Huutoniemessä sijaitsevan koulun pihalla. Iltalehden näkemällä videon perusteella paikalla oli useita nuoria. Ainakin osalla heistä on veitsi, jolla he huitovat toisia kohti.

Lue lisää

Kaikki Helsingin uudet raitiovaunut vedettiin liikenteestä

Koko Helsingin Artic-raitiovaunukalusto tarkastettiin jarruvikojen varalta. Kaupunkiliikenne Oy tiedottaa vetäneensä koko Helsingin uusimman Artic-raitiovaunukaluston hetkellisesti pois liikenteestä. Raitiovaunuissa on mahdollisia jarrupoikkeamia. Yöllä tehdyssä tarkastuksessa poikkeamia havaittiin yli 20 vaunussa. Uudet vaunut joudutaan korvaamaan vanhoilla nivelraitiovaunuilla, joita on tänään liikenteessä enemmän.

Lue lisää

Puolustus­voimat julkaisi salamyhkäisen ilmoituksen, joka voi koskea ketä tahansa suomalaista: Sotilaspomolta tyly vastaus utelijoille

Puolustusvoimat ilmoitti, että kuka tahansa suomalainen voi hakea uudelle henkilötiedustelukurssille. Puolustusvoimat julkaisi maanantaina hyvin poikkeuksellisen ilmoituksen verkossa, jossa sotilastiedustelu hakee henkilöstöä henkilötiedustelun kurssille. Ilmoituksen mukaan kurssille voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jolla on erinomainen suomen kielen taito. Sen sijaan varusmiespalvelus tai aikaisempi kokemus Puolustusvoimista ei ole pääsyvaatimuksena. – Kurssilla koulutetaan tiedonhankintaa henkilölähteistä sekä...

Lue lisää

PS:n kansanedustaja palkkasi oman poikansa avustajakseen: ”Vaimo ei olisi millään lähtenyt”

Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi palkkasi eduskunta-avustajakseen kolmekymppisen muusikkopoikansa. – Se on ollut hyvä ja toimiva ratkaisu. Näin sanoo PS:n kansanedustaja Veijo Niemi, 70, joka palkkasi avustajakseen muusikkopoikansa Kalle Niemen, 29.

Lue lisää

Entinen kilpa-aituri Annimari Korte paljastaa Seurassa yllättävän puolen itsestään – liittyy Tanssii tähtien kanssa -kisaan

Toukokuussa uransa päättänyt aitajuoksija Annimari Korte, 36, osallistuu tulevalle Tanssii tähtien kanssa -kaudella ja pääsee näyttämään tanssitaitonsa. Korteen parina toimii tähtiopettaja Matti Puro. Uusimassa Seurassa Korte kertoo, että ensimmäisenä tanssina on edessä wieninvalssi. ”Se on kuulemma vaikea, mutta en ymmärrä niistä tansseista mitään, joten en tiedä, mikä on helppo ja mikä vaikea”, Korte kertoo Seurassa....

Lue lisää

Laite­valmistajalla täysin käsittämätön käytäntö – Asian­tuntijakin parahti: ”Järjetöntä, typerää”

Postipaketin päälle oli liimattu tietoja, joita ei todellakaan olisi kuulunut näyttää ulkopuolisille. Kun tanskalainen Arne Maagaard hiljattain vaihtoi paikallisen operaattori Fastspeedin kuituverkkoon kotonaan Tanskassa, kaupan mukana tuli tietenkin uusi kuituverkon reititin. Maagaard yllättyi saadessaan reitittimen postissa. Postipaketin päälle oli liimattuna sekä verkon nimi että oletussalasana. Sattumuksesta kertoo Digi.no, joskin selvittelyiden jälkeen kävi ilmi, ettei kyseessä...

Lue lisää
Selaa ylöspäin