Kreikka | Veden alle vajonnut kylä nousi esiin Kreikassa
Kallion kylä hautautui veden alle yli 40 vuotta sitten.
Kallion kylä hautautui veden alle yli 40 vuotta sitten.
Presidentti Zelenskyin puolueen puheenjohtajan mukaan kuluvalla viikolla voitaisiin odottaa suurta hallituksen uudelleenjärjestelyä.
Violalle selvisi aikuisena, että hänellä on aivojen toimintahäiriö. ”Suhteissa oli haasteita, koska en ymmärtänyt tilannettani”, hän sanoo.
Ukraina on kiihdyttänyt pitkän kantaman drooni-iskujaan Venäjälle. Venäjä on pakotettu vaikeisiin valintoihin.
Mongolian päätös olla pidättämättä Vladimir Putinia herätti kansainvälistä kritiikkiä. Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili Mongoliassa siitä huolimatta, että Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi Putinista pidätysmääräyksen viime vuonna. Mongolia on ICC:n jäsen, mutta se jätti Putinin pidättämättä. – Pahoittelut kaikille, kädet ovat tavallaan sidotut, Mongolian hallitus selitti asiaa Politicolle.
Yhdysvaltalaissenaattori Chris Coons ilmaisi huolensa Pohjois-Korean ja Venäjän tiivistyvästä yhteistyöstä. Yhdysvaltalaissenaattori Chris Coons on huolissaan siitä, mitä Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un saa Venäjältä vastineeksi sotilaallisesta tuestaan. Coons sanoi eteläkorealaiselle Yonhap-uutistoimistolle, että Yhdysvallat saattaa joutua harkitsemaan strategiaansa uudelleen, jos varapresidentti Kamala Harrisista tulee presidentti. Länsimaat ovat syyttäneet Pohjois-Koreaa ammusten ja ohjusten toimittamisesta Venäjälle, ja on epäilty,...
Artic-raitiovaunuissa havaittiin mahdollinen kiskojarrupoikkeama. Välitöntä vaaraa liikenneturvallisuudelle ei ole.
MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki sanoo, että hallitus joutuu toivomaan iltarukouksessaan talouskasvua.