USU: Suomessa todettu tänä vuonna vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus
Suomessa todettu vain yksi lintuinfluenssatapaus tänä vuonna
Suomessa todettu vain yksi lintuinfluenssatapaus tänä vuonna
Jalkapalloilija Jay Emmanuel-Thomasia syytetään huumeiden maahantuontiyrityksen järjestämisestä. Kahden naisen matkalaukuista löytyi 60 kiloa kannabista.
Lisäämällä välttämättömiä aminohappoja (EAA) palautusjuomaan voisi lihasmassaa kasvattaa, vaikka söisi vähemmän, tutkimus ehdottaa.
Lady Gaga ottaa nyt kantaa vuosien takaisiin huhuihin.
– Haluaisin nähdä heidän ilmeensä kun testamentti avataan, mutta se ei liene mahdollista, kertoo mies. Useiden suomalaisten perintöön liittyy kulissi, ja totuus paljastuu monelle perilliselle vasta läheisen kuoleman jälkeen. Lakimies kertoo, mikä on suurin yllätys, joka testamentteja laatiessa tulee usein vastaan. Otimme selvää suomalaisten perintösalaisuuksista, ja se on yllättävää luettavaa. Asiantuntija sekä suomalaiset itse kertovat,...
Venäjän keskeisiin vaikuttamisen kohteisiin Ukrainassa ovat kuuluneet muun muassa vesihuolto, ydinvoimalat, sähköverkot ja maatalous. Vastustajan siviilikohteisiin tai ympäristöön vaikuttaminen on nykyään olennainen osa Venäjän sodankäyntiä, toteavat Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijat. He pitävät selvänä, että Suomessakin on varautumisen suhteen otettava huomioon, miten pitkäkestoisia vaikutuksia Venäjän Ukrainassa suorittamalla infrastruktuurin ja ympäristön tuhoamisella on. – Venäjän laaja-alaisen vaikuttamisen kohteena on...
Iltalehden soittokierros vasemmistoliiton piirien puheenjohtajille osoitti, että ennakkosuosikkina pidetty Minja Koskela saa vahvan haastajan Laura Meriluodosta. Helsinkiläistä kansanedustajaa Minja Koskelaa on pidetty ennakkosuosikkina Li Anderssonin seuraajaksi vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Iltalehden tekemä soittokierros piirien puheenjohtajille osoittaa, että vasemmistoliiton kentällä kisaa ei pidetä läpihuutojuttuna. Kuopiolaisella kansanedustajalla Laura Meriluodolla on myös kannatusta.
Antti Piispanen kiidätettiin helikopterilla sairaalaan. Antti Piispanen, 37, vastaa puhelimeen Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Kivut ovat kovat. – Öisin saan nukuttua vain pätkittäin. Kipulääkkeitä pitää pyytää ja ottaa. Tapahtunut on pyörinyt mielessä paljon – mitä jos olisi käynyt pahemmin, Piispanen pyörittelee.
Pingviinin maskeeraus on avain hahmon uudelleentulkintaan, kertoo näyttelijä Colin Farrell.