Stubb kohtasi Tavion – ”Hei, seuraavan kerran pidetään huoli”

Tasavallan presidentti Alexander Stubb kehotti malttiin ja rauhallisuuteen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi viettäneensä kuluneella viikolla paljon aikaa YK:ssa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps) kanssa. – Me olemme keskustelleet tämän viikon aikana paljonkin. Hänhän on hyvin rauhallinen ministeri, pystyy keskustelemaan kaikista asioista. Tässä yksittäisessä tapauksessa totesimme vain, että hei, seuraavan...

Lue lisää

IS: Hotelli Punkaharju tulossa myyntiin

Ilta-Sanomat kertoo omiin tietoihinsa perustuen, että hotellin tuore omistaja on myyntiaikeissa. Hän osti hotellikokonaisuuden kuluvan vuoden tammikuussa. Hotelli Punkaharju on tulossa pian myyntiin, uutisoi tietoihinsa perustuen Ilta-Sanomat. Vironvenäläistaustainen liikemies Artur Karaman aikoo lähiaikoina laittaa Hotelli Punkaharjun ja Keisarinnan huvilan myyntiin. Karaman on omistanut hotellin tammikuusta ja huvilan huhtikuusta lähtien.

Lue lisää

Elokapinan aktivisteille sakkoja pakottamisesta

Mielenosoittajat käyttivät kyseenalaisia keinoja Joukko Elokapinan aktivisteja on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen. Rikokset tapahtuivat 14.–15. helmikuuta 2022 Honkasuon työmaalla. Hakkuita vastustavat elokapinalliset olivat paikalla osoittamassa mieltään liito-oravien vuoksi.

Lue lisää

F1-playboy on kuollut

Rupert Keegan tuli tunnetuksi aikuisviihdelehti Penthousen ja kondomimerkki Durexin mainoskasvona. Rupert Keegan ei koskaan yltänyt aikalaisensa James Huntin tasolle. Molemmat nousivat samalla tavalla F1-sarjaan, ja heidän elämäntyyliinsä sekoittui 1970-luvun playboy-henki. Keeganin julkikuvaa kasvattivat sponsorisopimukset aikuisviihdelehti Penthousen ja kondomimerkki Durexin kanssa.

Lue lisää

Traficom IL:lle: Lulu Ranteen verkkotunnus hankittiin laillisesti – Asialla ammattilainen?

Traficom vahvistaa, että ministerin verkkotunnus hankittiin normaalin prosessin mukaisesti. Muiden vastaavien tapausten taustalla on asiantuntijan mukaan usein ammattimaista toimintaa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranteen (ps.) käytössä ollut verkkotunnus luluranne.fi on päätynyt uudelle omistajalle laillisin keinoin. – Verkkotunnus on rekisteröity 13.9.2024 alkaen yksityishenkilön nimiin normaalin verkkotunnusten rekisteröintiprosessin mukaisesti, johtava asiantuntija...

Lue lisää
Selaa ylöspäin