Yle | Ylen rahoituksesta ja tehtävistä kansalaisaloite – Taustalla ps:n, kokoomuksen ja kd:n nuorisopoliitikkoja
Aloitteessa kyseenalaistetaan myös parlamentaarinen valmistelumalli Yleisradion rahoituksesta ja tehtävistä päätettäessä.
Aloitteessa kyseenalaistetaan myös parlamentaarinen valmistelumalli Yleisradion rahoituksesta ja tehtävistä päätettäessä.
Ylen hallintoneuvostossa istuvat Pauli Aalto-Setälä ja Susanne Päivärinta esittävät hallintoneuvostojen lakkauttamista.
Valtteri Bottas pärjää F1-kuskien palkkavertailussa tätä nykyä huomattavasti paremmin kuin kuljettajien MM-sarjassa.
Nightwishin kymmenes levy on hetkittäin edeltäjiään rajumpi, mutta hurjatkin musiikilliset käänteet kuulostavat kertaalleen kuulluilta, kirjoittaa kriitikko Heikki Romppainen.
Nelinkertainen olympiavoittaja Therese Johaug palaa ensi talvena maailman parhaiden naishiihtäjien tasonmittariksi. Ruotsalainen kestävyysmatkojen ykköstähti Frida Karlsson toivottaa pelottavan vastustajan tervetulleeksi ja nimeää norjalaisen päävastustajakseen Trondheimin 2025 MM-kisoissa.
Itävallan Bundesliigan derbyottelu Rapid Wienin ja Austria Wienin välillä päättyi todelliseen kaaokseen, kun kotijoukkue Rapid voitti sunnuntai-illan kamppailun 2–1-lukemin.
Manchester City ja Arsenal pelasivat sunnuntaina 2–2-tasapelin Valioliigan huippuottelussa. Cityn John Stones ja Bernardo Silva kuittailivat ottelun jälkeen Arsenalin likaisesta pelityylistä.
Australialaisgolfari Jeffrey Guan sai vakavia vammoja pallon osumasta Sydneyn lähistöllä pelatussa Pro-Am-turnauksessa.
Hevoset osaavat suunnitella asioita etukäteen ja ajatella strategisesti, paljastaa tuore tutkimus.
Työelämävaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén kertoo, miksi hän on eri mieltä hoitajien ja opettajien kritiikistä, jonka mukaan hallitus on jättämässä alat ikuiseen palkkakuoppaan. Sirénin mielestä hallituksen uudistukset ovat Suomelle välttämättömiä. Eduskunta aloitti syyskuussa yhden hallituksen kiistellyimmän esityksen käsittelyn: uudistuksen myötä työpaikoilla voisi harjoittaa nykyistä laajemmin paikallista sopimista. Esitystä käsitellään nyt työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (TyV). – Paikallinen...