Bessin ja Marko Keräsen yllättävä esitys häkellytti TTK-studiossa: "Aikamoinen aistillisuuspurkki"
Bess ja Marko Keränen esittivät aivan uudenlaisen jiven Tanssii Tähtien Kanssa -tanssilattialla.
Bess ja Marko Keränen esittivät aivan uudenlaisen jiven Tanssii Tähtien Kanssa -tanssilattialla.
Äitienpäivän aatto oli saada synkän käänteen raisiolaisessa kukkakaupassa. Syyttäjän mukaan kolme miestä murtautui raisiolaiseen kukkakauppaan 10. toukokuuta 2020. Tähtäimessään heillä oli kassakaappi, jossa oli huomattava summa rahaa – 23 000 euroa käteistä. Elettiin äitienpäivän aattoa. Huppareihin pukeutuneet ryöstäjät olivat peittäneet kasvonsa. He saapuivat paikalle vuokratulla valkoisella pakettiautolla, jonka rekisterikilvet oli peitetty vaahdolla. Mukanaan heillä oli...
Brian O’Neill loukkaantui pelottavalla tavalla viime vuoden joulukuussa. Entinen Jokerien hyökkääjä Brian O’Neill, 36, joutui karmeaan tilanteeseen viime kauden aikana. O’Neill pelasi EV Zugin paidassa Sveitsin pääsarjassa, kun hän otti pahasti osumaa joulukuussa pelatussa ottelussa. Alkuun amerikkalaishyökkääjä luuli, että niskasta oli vain lihas repeytynyt, mutta myöhemmissä lisätutkimuksissa ilmeni, että hänen kuudes ja seitsemäs kaulanikamansa oli...
Vettä sataa lähiviikkoina paljon. Autoilijan on hyvä muistaa muutamia nyrkkisääntöjä sekä sateessa että tulvivilla teillä ajamisesta. Kesä alkaa olla taputeltu ja sekä Foreca että Ilmatieteen laitos varoittelevat syysmyrskyistä. Sateita on luvassa tavanomaista enemmän. Varsinkin Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla voi viikon aikana tulla varsin runsaita sadekertymiä. Kuten hyvin tiedetään, öljy ja vesi eivät tule toimeen keskenään eikä...
Työmatkalaiset ja lähitalojen asukkaat todistavat rauhattomuuden lisääntymisestä viimeisen vuoden aikana.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella koekäytössä olevan Zero-moottoripyörän toimintasäde poliisin partioajossa on noin 150 kilometriä.
Goparking oy:n verkkosivut ovat vuoden sisään täyttyneet yhden ja kahden tähden arvioista. Yrityksen vt. toimitusjohtaja uskoo sen johtuvan uudesta sijainnista.
Israel ja Hizbollah ovat ampuneet toisiaan rajan yli useana päivänä.
Apteekit käyvät parhaillaan taistelua elintilastaan, sillä hallitus haluaa vapauttaa lääkkeitä myös muualla kuin apteekeissa myytäväksi.
Aloitteessa kyseenalaistetaan myös parlamentaarinen valmistelumalli Yleisradion rahoituksesta ja tehtävistä päätettäessä.