Kirja-arvio | Aallotar Haapasaari pelkäsi jäävänsä ilman kosketusta, mutta sitten hän löysi seksityön
Miksei seksityötä voi mainita ansioluettelossa? Esikoiskirja vie stigmatisoidun alan kulisseihin.
Miksei seksityötä voi mainita ansioluettelossa? Esikoiskirja vie stigmatisoidun alan kulisseihin.
Otto Sandqvistin ohjauksessa lika ja sotku alleviivaavat kitkerän kertojan itseinhoa. Esitys myös muistuttaa ikävällä tavalla koronavuosista.
Rehellisesti sanottuna Helsinki on varsin sekava kaupunki.
Valtteri Bottaksen iltapäivä oli murheellinen.
Ukrainan armeija sanoo lausunnossa iskeneensä kahteen Venäjällä sijaitsevaan asevarastoon läntisessä Tverissä sekä Krasnodarin eteläosissa.
Jurvalainen Mari Haarala oli ajamassa perjantai-iltana kotiinsa, kun auton kylkeen kopsahti jotakin.
Tänään aamulla ja iltapäivällä pörssisähkön käyttäjät ovat nautiskelleet erittäin halvoista hinnoista.
SM-liigaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen palannut Joni Ortio joutui taipumaan paluuottelussaan jo reilun minuutin pelin jälkeen.
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti kertoo, mikä keskustelu kannattaa käydä, kun aletaan seurustella.
Joensuun keskustan kupeessa tehtiin karhuhavaintoja lauantaiaamuna. Joensuulaisen Iiksenvaaran koulun lähellä tallustellut karhu aiheutti ilmoituksen hätäkeskukseen lauantaina noin kello 9 aikaan. Noin 60 oppilaan Iiksenvaaran koulu sijaitsee vajaan kahdeksan kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Koulussa on opetusta 1.-6.-luokkalaisille.