Tällainen on erikoisen hakulaiteiskun kohteeksi joutunut Hizbollah ja sen salamurhaa pelkäävä johtaja
Hizbollah on yksi maailman raskaimmin aseistetuista ei-valtiollisista sotilasjoukoista.
Hizbollah on yksi maailman raskaimmin aseistetuista ei-valtiollisista sotilasjoukoista.
Viraston tiedottajan mukaan tuhannet pakolaiset olivat hakeneet suojaa koulusta.
Juha Metsola, 35, palasi Tapparan maalinsuulle vuosien tauon jälkeen. Metsola johdatti takavuosina Tapparan kolmesti finaaliin, mutta sai osakseen lopulta lähinnä pilkkaa.
Matin bestmanit Eemeli ja Erik yllättyivät iloisesti kuullessaan ystävänsä aikeista avioitua tuntemattoman kanssa.
Tapakouluttaja Joonas Konstigin mukaan pikkuasioista ei kannattaisi valittaa työpaikalla, ainakaan heippalapulla.
Tanskalainen DanPilot -yhtiö on ilmoittanut ottavansa vastuulleen Rubyn luotsaamisen Tanskan aluevesien läpi. 20 000 tonnin ammoniumnitraattilastia kuljettava rahtilaiva Ruby on edennyt vain joitain kymmeniä meripeninkulmia viimeisen vuorokauden aikana. Ohjauskyvytöntä laivaa hinattiin perjantaina pitkän matkaa ja laiva käynnisti lopulta hetkeksi myös omat moottorinsa. Nyt laivaa ollaan luotsaamassa Tanskan aluevesien läpi maan viranomaisten avustuksella.
Poliisin mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että epäillyllä ei ollut käytössään oikeaa ampuma-asetta. Poliisi epäilee yhtä henkilöä laittomasta uhkauksesta Jyväskylässä. Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan ottaneensa yhden ihmisen kiinni lauantaiaamuna 21. syyskuuta Kuokkalan Polttolinjalla. Poliisi sai Polttolinjalle tehtävän lauantaiaamuna hieman yhdeksän jälkeen. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan Polttolinjalla sijaitseva kerrostalon parvekkeella ollut henkilö uhkasi talon pihalla kulkenutta...
Lapin poliisilla oli kiireinen yö. Poliisia työllistivät niin palamaan sytytetty auto kuin lukuisat väkivaltatehtävätkin. Kemin keskustassa sytytettiin auto tuleen, kertoo Lapin poliisi. Poliisin tiedotteessa kuvaillaan perjantain ja lauantain välistä yötä Lapin alueella vilkkaaksi; poliisi sai lukuisia tehtäviä liittyen väkivaltaan tai päihtyneisiin juhlijoihin.
Singaporen F1-rata on suosittu lämmittelypaikka myös paikallisille matelijoille. Marina Bayn katurata Singaporessa on tunnettu siitä, että paikalliset varaanit tulevat usein nauttimaan sen lämmöstä. Tämä vuosi ei tuottanut poikkeusta, koska lauantain kolmannet harjoitukset piti keskeyttää punaisilla lipuilla varaani-invaasion takia.
Sport ja Ässät yrittävät jatkaa katkeamattomia pisteputkiaan Liigassa. Illan Sport–Ässät-ottelussa on yllättävääkin kärkipelin leimaa, sillä joukkueet ovat sarjataulukossa toisena ja kuudentena. Sekä Sport että Ässät ovat kummatkin saaneet pisteitä toistaiseksi jokaisesta ottelustaan. Voittoja Sportilla on 2/4 ja Ässillä 2/3. Merkittävin kokoonpanouutinen illan ottelussa on se, että Ässät vaihtaa nuoren Topias Rovion maalillaan kokeneeseen 33-vuotiaaseen Joni...