F1-harjoitukset jouduttiin keskeyttämään – radalle tunkeutui kutsumaton vieras
F1-harjoitukset keskeytyivät Singaporessa, kun suurikokoinen lisko tunkeutui radalle.
F1-harjoitukset keskeytyivät Singaporessa, kun suurikokoinen lisko tunkeutui radalle.
Mia Ehrnrooth kannustaa naisia yrittäjiksi
Voisiko nauramisella päästä eroon kuivien silmien ongelmasta? Tätä mieltä ovat tutkijat.
VR:n mukaan syy oven auki olemiselle johtui ilkivallasta. Anton Matrosov todisti hurjaa näkyä kotimatkallaan VR:n Z-junassa Lahden ja Kouvolan välillä. Yhden vaunun ovi ammotti auki sepposen selällään junan kiitäessä raiteilla kohti päätepysäkkiä.
Räjähdys tallentui paikallisten kuvaamille videoille. Ukraina on tämänhetkisten varmistamattomien tietojen mukaan iskenyt jälleen Venäjän asevarastoon. Tällä kertaa kohteena vaikuttaa olleen Tikohretskin kaupungissa sijainnut, The Washington Postin mukaan Pohjois-Koreasta tuotujen ammusten säilytykseen käytetty asevarasto.
Puolustusministeri Häkkäsen mukaan Suomi päättää myös jatkossa itse omasta puolustuksestaan. Suomeen sijoitettavien Naton FLF-joukkojen johtovastuun on ottamassa liittolaismaa Ruotsi. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) sanoo Ylen Ykkösaamussa Suomeen sijoitettavien Naton FLF-joukkojen olevan viesti Venäjälle. FLF- eli Forward Land Forces -joukkojen johtovastuu on tarkoitus antaa Nato-liittolaismaa Ruotsille. – Ne tuovat tietynlaista sellaista lipun näyttämistä ja läsnäoloa, valmiuden...
Kaupunkilaiset sättivät myös kuntosalin henkilökuntaa. Taiwanilaisella kuntosalilla oli tapahtua kammottava onnettomuus, brittilehti The Sun uutisoi. Videolle tallentui, miten penkkipunnerrusta tehnyt mies oli tukehtua levytangon alle, kun hän ei saanutkaan nostettua sitä ylös. Tanko valui hänen kaulalleen.
Jos Minna Craucher olisi keksitty hahmo, olisivat hänen kiemuraiset elämänvaiheensa epäuskottavia.
Brittilehti sai käsiinsä asiakirjoja, joissa varoitetaan Ukrainan mahdollisesta tunkeutumisesta Venäjälle.
Akkukäyttöisen mopon tai skootterin kuljettaminen metrossa on kielletty. Kuitenkin niitä näkee vaunuissa yhtenään Helsingissä ja Espoossa.