Kuu: september 2024
Ennuste: Suomen talous jatkaa supistumistaan
Tutkimuslaitos Laboren tuoreen suhdanne-ennusteen perusteella Suomen talous supistuu kuluvan vuoden aikana 0,2 prosenttia. Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren tuoreen suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous supistuu vuonna 2024 aiempaan vuoteen verrattuna 0,2 prosenttia. Labore ennustaa bruttokansantuotteen nousevan kasvuun ensi vuonna, mutta toistaiseksi kasvu on maltillista. Laboren povaamat kasvuodotukset perustuvat erityisesti yksityiseen kulutukseen ja vientiin.
HS 50 vuotta sitten 19.9.1974 | Sallassa eksyneet turistit turvassa
Italialaiset odottivat pelastusta jo tiistaina
Metsäteollisuus | UPM:n uusi johtaja on ”varautunut” italialainen, jolla on leveä hymy – Suomelle hän vihjaa tulevia investointeja
Massimo Reynaudo teki vuonna 2022 ihmeen ja sai sen jälkeen johdettavaksi koko globaalin sellu- ja paperijätin. Nyt hän pohtii, mihin UPM seuraavaksi sijoittaa miljardejaan. Voisiko kohde vihdoin olla Suomi?
Lukijan mielipide | Lähisuhdeväkivallan sovittelua ei tule kieltää
Lähisuhdeväkivallan sovittelussa yritetään rauhoittaa tilanne ja pysäyttää väkivaltakierre jo ennen sen alkamista.
Lukijan mielipide | Lasten lääkkeet täysin Kela-korvattaviksi
Laajentamalla lasten ja nuorten perus- ja erityiskorvattavat lääkkeet kokonaan korvattaviksi kaikille alle 18-vuotiaille lapsiperheiden taloutta voitaisiin tukea varsin tasapuolisesti.
Lukijan mielipide | Ensisijaista itsemurhien ehkäisyssä on läheisestä välittäminen
Tärkeää on huolenpito ja apu sellaiselta ihmiseltä, joka on itsemurhavaarassa olevalle merkityksellinen.
Vieraskynä | Digitaaliset palvelut jättävät osan kansalaisista ulkopuolelle
Dataistuminen voi johtaa siihen, että yhteiskunnasta etäännytään vaikkapa puutteellisten digitaitojen, sairauden tai köyhyyden takia.
Lukijan mielipide | Kaikenlaisia kirjoja tarvitaan – myös viihdettä ja kainalopieruhuumoria
Aion kirjoittaa ja julkaista niin kauan kuin nuppi tutisee.
Lukijan mielipide | Tupakointi junalaitureilla pitäisi kieltää
Junaa odottaessa on todella vaikea välttää joutumista alttiiksi tupakansavulle.