Erika Vikman on halunnut räväyttää pukeutumisellaan uransa alusta asti – tämä asu kohautti eniten
Erika Vikman kertoi pukeutumisen olevan hänelle kuin puoli ruokaa poptähteydestä.
Erika Vikman kertoi pukeutumisen olevan hänelle kuin puoli ruokaa poptähteydestä.
Satakunnassa Köyliönjärven tuntumassa ollut käynnissä poikkeuksellinen pohjavesipurkaus jo maaliskuusta alkaen. Satakunnan Säkylässä Köyliönjärven rannalla on maaliskuusta alkaen ollut käynnissä poikkeuksellinen tilanne. – Olemme olleet Säkylän kunnan tilauksesta tekemässä tällaista rakentamiseen liittyvää tutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää Köyliönjärven rannalla olevan alueen rakennettavuutta tulevaa kaavoitusta varten, maaperän rakennetta selvittävän suunnittelu- ja konsultointiyritys Afryn toimialajohtaja Reijo Kuivamäki sanoo.
Sanotaan se nyt suoraan. Minua hävettää. Ensinnäkin minua hävettää, että haluan ajaa autoa. Tiedän hyvin, kuinka tuhoisaa autolla ajaminen on ilmastolle ja ympäristölle. Autot liikkuvat yhä pääsääntöisesti fossiilisilla polttoaineilla, ja liikenteen osuus on Suomen kasvihuonekaasupäästöistä noin viidennes. Ja mikä pahinta, noin puolet tieliikenteen päästöistä johtuu nimenomaan henkilöautoista. Siis sellaisista, millaista minäkin nyt niin kovasti himoitsen...
Solheim Cupissa nähtiin hämmentävä tilanne. – En ole ikinä nähnyt tällaista, Caroline Hedwall ihmetteli Viaplaylla. Ruotsin golfammattilainen äimisteli Solheim Cupissa Alison Leen ja Meghan Khangin mailapoikien Joel Dahmenin ja Harry Higgsin käytöstä Leen eagle-lyönnin jälkeen.
Mike Glemser on halvaantunut niskasta alaspäin. Jääkiekko-ottelussa halvaantunut entinen jääkiekkoilija Mike Glemser, 26, hakee oikeusteitse korvauksia, kertoo Saksalaislehti Bild. SC Riesserseen puolustaja Jan-Niklas Pietsch taklasi Starbulls Rosenheimia edustanutta Glemseria kohtalokkain seurauksin Saksan kolmannen sarjatason ottelussa helmikuussa 2023.
Viranomainen varoittaa Microsoft 365 -tileihin kohdistuneista murroista, joissa on hyödynnetty ovelalla tavalla Dropbox-tiedostonjakopalvelua. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus varoittaa rikollisten käyttämästä Dropbox-tempusta, jolla on onnistuttu aiheuttamaan päänvaivaa erityisesti yrityksille ja niiden työntekijöille. Kyberturvallisuuskeskus kertoo saaneensa elo–syyskuussa kuutisenkymmentä ilmoitusta Microsoft 365 -tilejä koskevista murroista. Etenkin Dropbox-teemainen Microsoft 365 -tunnusten kalastelu vaikuttaa olevan tällä hetkellä aktiivista.
Ammattinyrkkeilyssä iskettiin MM-ottelu.
Eile registreeriti politseis 3 inimkannatanutega liiklusõnnetust, neist 1 tõukerattaga. Juhtimiselt kõrvaldati 32 alkoholi või narko tarvitamistunnustega sõidukijuhti. Liiklusõnnetused 14.09.2024 kella 17.30 ajal toimus liiklusõnnetus Põlvamaal Põlva vallas Aarna külas Tännassilma – Mammaste tee 1. kilomeetril, kus esialgsetel andmetel sõitis alkoholijoobe tunnustega 20-aastane mees sõiduautoga BMW 330D lauges vasakkurvis paremale teelt välja vastu puud. Sõidukis kaassõitjana
Jäär (21. märts – 19. aprill) Üldine: Sel nädalal on sinu energiatase kõrge, kuid ole ettevaatlik, et mitte kõike korraga ette võtta. Väldi tormakust ja impulsse, keskendu planeerimisele. Armastus: Romantilises elus võib tulla intensiivseid vestlusi, mis viivad suhte uuele tasemele. Kui oled vallaline, võid kohtuda kellegagi, kes köidab sind oma enesekindlusega. Töö ja raha: Uued