Tampereella pidetään huutokauppa, jossa myydään erityisen vaarallisia aseita: "Tykki paikallaan"
Puolustusvoimien vanhaa kalustoa myydään lokakuussa Tampereella.
Puolustusvoimien vanhaa kalustoa myydään lokakuussa Tampereella.
Edelleen ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista korjaa ikänäkönsä monitehosilmälaseilla.
Ihmiset olivat keräämässä säiliöautosta vuotanutta polttoainetta, kun räjähdys tapahtui.
Yagi iski viime viikonloppuna Kaakkois-Aasiaan.
Venäjän jatkuvat iskut vaikuttavat Ukrainassa myös koulunkäyntiin ja osa oppitunneista joudutaan järjestämään väestönsuojissa.
NCL-taudit johtavat vakavaan vammautumiseen ja kuolemaan. Lapsi sairastuu, jos perii geenivirheen molemmilta vanhemmilta.
Lentopalloilija Anna Czakanin, 28, sydämen rytmihäiriöt pakottivat hänet lopettamaan pelaajauransa kahdeksi vuodeksi. Czakanille tehtiin vuonna 2023 ablaatiohoito ja nyt hän on valmis palaamaan liigakentille.
Helsingin IFK on jälleen kerran yksi suosikeista jääkiekon SM-liigassa. Kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa. Päävalmentaja Ville Peltonen ei ole onnistunut viemään helsinkiläisjättiä kolmella kaudellaan seurassa toivottuun menestykseen.
Jutta Helenius ja Saana Akiola olivat katsomassa ensimmäistä suoraa TTK-lähetystä.
Suomen torjuntavoitto Neuvostoliiton massiivista puna-armeijaa vastaan Tali–Ihantalassa oli ihme, jolle asiantuntijat löytävät useita selittäviä tekijöitä. Yksi heistä nostaa esiin teräsmyrskyn kipeän puolen. Taistelu alkoi 25.6.1944 neuvostojoukkojen läpimurtohyökkäyksellä Leitimojärven itäpään eli ”Talin kartanon” tasalla. Suomalaisjoukot olivat puolustuksessa Viipuri–Kuparsaari–Taipale-linjalla eli ns. VKT-asemassa. Taistelu käytiin Talin ja Ihantalan kylien alueella, 8–14 kilometriä Viipurista pohjoiseen. Heinäkuun 11. päivään 1944...