Jääkiekko | Liigakarnevaali palasi näyttävästi Espooseen – Kiekko-Espoon taustalla tapahtunut iso muutos
Kiekko-Espoon kannattajat lähtevät nousukauteen ylpein ja luottavaisin mielin.
Kiekko-Espoon kannattajat lähtevät nousukauteen ylpein ja luottavaisin mielin.
Poliisi kertoo tekevänsä selvityksen julkisilla paikoilla tehdyistä ampumisista.
Anniina Ahtosalo oli kolarissa alle 23-vuotiaiden naisten EM-maantiekilpailussa Belgian Limburgissa. Suomalainen sijoittui 74:nneksi.
Jalkapalloilija Lionel Messi on palaamassa peleihin kahden kuukauden poissaolon jälkeen.
Liigassa illan televisiopelissä nähtiin melkoinen näky kun sumu valtasi Espoon Metro Areenan jään.
Salatut elämät -sarjassa Ismo näki Petrin hämärissä puuhissa.
Nainen halusi palata luonnolliseen hiusväriinsä ja leikata itselleen polkkatukan. Lopputulos järkytti.
Ismo Tuomisen toiminta ei ole kokoomusta miellyttänyt, eikä häntä nimitetty eduskuntaan, kirjoittaa Juha Ristamäki. Eduskunnan valiokuntaneuvosten valinnoista tulee hyvin harvoin valtakunnallisia uutisia, mutta sellainenkin ihme nähtiin tällä viikolla. Valiokuntaneuvos muun muassa valmistelee valiokunnan lausunnot ja tekee yhteenvedon valiokunnan keskusteluista, mutta hän joutuu toimimaan poliitikkojen asettamien nuottien mukaan. Kokoomus tyrmäsi perussuomalaisten tuella tiukoista alkoholipoliittisista kannoistaan tunnetuksi...
Venäläiset propagandistit jauhavat väsymättä samoja kliseitä Suomesta. Tällä kertaa hampaisiin päätyi Alexander Stubb. Venäjällä presidentti Vladimir Putinin pääpropagandisteihin kuuluva Vladimir Solovjov on taas kerran laukonut värikkäitä kommenttejaan Rossija 1 -televisiokanavalla. Tällä kertaa Solovjov haukkuu Suomen presidentti Alexander Stubbin.
Son Jun-ho pidätettiin. Hän kertoo, miten Kiinan poliisi yritti kiristää. Kiinan jalkapalloliitto kertoi aiemmin tällä viikolla, että se on langettanut peräti 38 pelaajalle ja viidelle seuratyöntekijälle elinikäiset toimintakiellot. Kilpailukiellon saaneiden joukossa oli eteläkorealainen pelaaja Son Jun-ho, joka edusti kiinalaista Shandong Taishania vuosina 2021–2023. Kiinan poliisi pidätti hänet toukokuussa 2023 ja hänet vapautettiin kymmenen kuukauden vankeusajan...