Ensitreffit-Annan äiti teki erityisen huomion tyttärensä ja Hain ensikohtaamisesta
Ensitreffit-Annan äiti yllättyi tyttärensä päätöksestä osallistua ohjelmaan, mutta isosiskoa uutinen ei hämmästyttänyt.
Ensitreffit-Annan äiti yllättyi tyttärensä päätöksestä osallistua ohjelmaan, mutta isosiskoa uutinen ei hämmästyttänyt.
Ikäihminen ajoi punaisia päin ja ohitti liikenteenjakajan väärältä puolelta.
37-vuotiasta lasten isää epäillään naisen taposta Tampereella. Tampereella torstai-iltana tapahtuneesta taposta epäilty 37-vuotias mies pääsi pois vankilasta Iltalehden tietojen mukaan viime toukokuussa. Nyt, vain alle puoli vuotta myöhemmin häntä epäillään naisen tappamisesta.
Tamperelaiset halusivat muistaa ampumisen uhria kukin ja kynttilöin. Iltalehti kävi Tampereen Hämeenkadun eilisen surmapaikalla, jonne on tuotu kynttilöitä ja kukkia. Ilmassa on surua ja järkytystä. Sää on sateinen. – Tunnen tekijän, hän on linnakundi. Tunnen myös uhrin ja mielestäni he olivat pari. Uhri on äiti ja pieni poika on nyt orpo, romanimies sanoo.
Hoksaatko vihjeen perusteella, mitä sanaa haetaan? Testaa! Välähtääkö sinulla niin kirkkaasti, että muut suorastaan häikäistyvät? Selvitä se vastaamalla kymmeneen kysymykseen. Iltalehden visassa sinun pitää hoksata vihjeen perusteella, mistä sanasta tai nimestä on kyse. Sinun tulee kirjoittaa vastaukset avoimeen tekstikenttään, eli perinteisiä monivalintakysymyksiä ei ole lainkaan.
Naton Euroopan joukkojen entinen komentaja kertoo, mikä pysäyttää Putinin valloituspolitiikan. Philip M. Breedlove vaatii Suomea ja kaikkia Nato-maita ryhdistäytymään: ”Hybridisodassa meillä ei ole Venäjän suuntaan lähes minkäänlaista pelotetta.” Amerikkalainen kenraali Philip M. Breedlove oli vuonna 2014 Supreme Allied Command, Naton Euroopan joukkojen komentaja – ja ehkäpä Yhdysvaltojen presidentin jälkeen maailman parhaiten informoitu ihminen. Eläköitynyt kenraali...
Venäjän presidentin asettamat ”punaiset viivat” on ylitetty useita kertoja sodan aikana. Yhdysvallat ja Britannia ovat mediatietojen mukaan hyväksymässä Ukrainan iskut Venäjälle niiden antamilla pitkän kantaman ohjuksilla. Britannian pääministeri Keir Starmer tapaa Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin perjantaina Valkoisessa talossa, jossa kaksikon on määrä keskustella asiasta.
”Me seksityöläiset emme ole mitään hämäräporukkaa tai huumejengiä, vaan tosi tavallisia tyyppejä. Osa tekee tätä työtä opintojen ohessa, osa päätyönään. Emmekä ole miehisille fantasioille alistettuja naisia, vaan omat rajamme tietäviä itsenäisiä toimijoita.” Aallotar Haapasaari, 27, on seksityöntekijä. Hän on siis yrittäjä, joka myy seksipalveluja. Tällä hetkellä Aallotar myy niin sanottuja tyttöystäväkokemuksia eli GEF-palveluita (girlfriend experience)....
Varmaa on, että Lauri Markkanen on innokas frisbeegolfin harrastaja. NBA-tähti Lauri Markkasesta kiertää internetissä tarina, jonka myötä suomalainen on saanut USA:ssa hehkutusta osakseen. Suositusta keskustelupalstastaan tunnetun Redditin käyttäjä kirjoitti pelanneensa tietämättään supertähden kanssa frisbeegolfia.
Puolustajana pelaava Markus Niemeläinen jatkaa uraansa Eisbären Berlinin riveissä. Markus Niemeläinen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot taakseen ja siirtyy Saksan DEL-sarjassa pelaavan Eisbären Berlinin riveihin, seura tiedottaa. Niemeläinen on pelannut edelliset kolme täyttä kautta NHL-seura Edmonton Oilersin organisaatiossa.