Sähkö on kallista perjantaina
Kilowattitunnin keskihinta nousee lähes 25 senttiin ja kalleimpien tuntien ajan hinta hipoo 45 senttiä.
Kilowattitunnin keskihinta nousee lähes 25 senttiin ja kalleimpien tuntien ajan hinta hipoo 45 senttiä.
Ukrainalla on todennäköisesti ohjusten maalit jo tiedossa, suomalaisupseeri arvioi.
Valiokuntaneuvoksen valinta on puhuttanut eduskunnassa. Antti Pelttari kommentoi kohupäätöstä MTV Uutisille.
Argentiinan tähtimaalivahti Emiliano Martinez ei onnistunut pitämään tunteitaan kurissa, kun hän löi kameramiehen kumoon Kolumbialle kärsityn MM-karsintatappion jälkeen. Martinezille vaaditaan tempusta rangaistusta.
Kahdella edelliskaudella Pelicansia edustanut ruotsalaispuolustaja Anton Mylläri siirtyy HPK:hon, uutisoi Hockeynews.se.
Taiteilija Manuela Bosco ja muusikko Tuure Kilpeläinen ovat olleet yhdessä vuodesta 2017.
ABC-asemilla testataan pikakassoja. ABC-liikennemyymälöissä testataan pikakassoja, joilla voi maksaa niin marketti- kuin ravintolaostoksetkin. ABC-ketjun tiedotteen mukaan toteutus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sen sanotaan sujuvoittavan teillä liikkuvien taukoja etenkin ruuhka-aikoina.
Kansliatoimikunta ohitti sote-valiokunnan päätöksen virkanimityksessä. Pääsihteeri Antti Pelttari perustelee ratkaisua muun muassa paremmalla yhteistyökyvyllä. Eduskunnan kansliatoimikunta on päättänyt nimittää sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntaneuvokseksi Pirjo Kainulaisen. Päätös on poikkeuksellinen, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti kesäkuussa esittää tehtävään Ismo Tuomista. Nyt kansliatoimikunta on päättänyt kuitenkin toisin ja nimittää Kainulaisen.
Asiantuntijan mukaan Venäjällä on käynnissä kampanja Suomen mustamaalaamiseksi. Venäläismedioissa levisi eilen perusteettomia väitteitä, joiden mukaan Suomesta olisi lähetetty Venäjälle drooneja. Väitteen mukaan Ukraina olisi laukaissut Pohjois-Suomesta drooneja kohti Kuolan niemimaalla sijaitsevaa Olenjan lentotukikohtaa.