Yhdysvaltain presidentinvaalit | Harrisin ja Trumpin vaaliväittelyn katsojaluvut julkaistiin
Tutkimusyhtiön mukaan ainakin 17 televisioverkkoa näytti väittelyn suorana Yhdysvalloissa.
Tutkimusyhtiön mukaan ainakin 17 televisioverkkoa näytti väittelyn suorana Yhdysvalloissa.
Pöytään istuvat Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus.
Ekonomistien mukaan EKP ilmoittaa torstaina ohjauskoron laskusta.
Pian yhä harvempi vanhus voi ostaa palveluita kotiinsa, koska hallitus on leikkaamassa kotitalousvähennystä.
Syysviljojen satotasoa ProAgria kuvailee vain välttäväksi koko maassa.
Entinen SM-liigakiekkoilija Pauli Levokari sai vuonna 2005 päähänsä Kai Nurmisen laukoman kiekon. Vuonna 2021 Levokarilla todettiin epilepsia.
Donald Trump kehui itseään ja kritisoi ABC:n juontajia. Trumpin aikomus osallistua mahdollisiin uusiin väittelyihin on epäselvä. Demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris ja republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ottivat yhteen ensimmäisessä vaaliväittelyssä varhain keskiviikkona Suomen aikaa ABC-kanavalla. Väittelytilaisuuden jälkeen Trump kehui suoritustaan Truth Social -somekanavalla. – Mielestäni se oli paras väittelyni ikinä. Etenkin, kun tilanne oli kolme yhtä...
Hallitus laatii parhaillaan kännyköiden käyttöä tiukentavaa lakiluonnosta. Uutissuomalainen uutisoi, että opetusministeri Anders Adlercreutzin (r) mukaan kouluissa ei tulla kokeilemaan älypuhelinten täyskieltoa. Esimerkiksi Opetushallitus on aiemmin suositellut, että puhelimien häiritsevä käyttö kiellettäisiin oppitunneilla. Oppitunneilla tapahtuvan puhelimien käytön rajoittaminen on kirjattu myös pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen hallitusohjelmaan.