HS 50 vuotta sitten 10.9.1974 | Mestarit palasivat helpottuneina kotiin
EM-tytöt ministerikahvilla
EM-tytöt ministerikahvilla
Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat maanantailta 9. syyskuuta 2024. Kyseessä on sodan 929. päivä. Ukraina ei salli venäläisten sotavankien käyttää puhelimia. Asiasta kertoi Ukrainan parlamentin ihmisoikeusvaltuutettu Dmytro Lubinets. Lubinetsin mukaan päätös kieltää puhelut ei ole ristiriidassa sotavankien kohtelua määrittelevien Geneven ihmisoikeussopimusten kanssa, sillä vangeilla säilyy edelleen mahdollisuus kirjeenvaihtoon.
James Earl Jones kuoli 93-vuotiaana kotonaan New Yorkin osavaltiossa.
Näyttelijä James Earl Jones teki muun muassa Darth Vaderin äänen Tähtien sota -saagan elokuviin.
Trumpin kommenttien pelätään lietsovan poliittista väkivaltaa Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa vaaliviranomaiset sekä demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harrisin kampanja tuomitsevat ex-presidentti Donald Trumpin uhkaukset heittää ”korruptoituneet” vaalivirkailijat vankilaan. Republikaanien presidenttiehdokas Trump uhkasi vangitsevansa esimerkiksi virkailijoita ja lahjoittajia, jos hänet valitaan presidentiksi 5. marraskuuta.
Kejsarin Chaichalermphol on muuttanut elämänsä. Entinen aikuisviihdetähti Kejsarin Chaichalermphol, 39, on kääntänyt elämänsä täysin päälaelleen. Chaichalermphol on vaihtanut uransa fitnessurheiluun ja voittanut lajissa jo kaksi kultamitalia.
Vivianne Patricia ”Patti” Scialfa on ollut E Street Bandin jäsen 1980-luvulta lähtien. Vuonna 1991 hän avioitui Bruce Springsteenin kanssa.
Kiina ja Venäjä korostavat yhteistyötään, mutta yhteistyöllä näyttää olevan myös rajansa.
Harvey Weinsteinin kerrotaan kärsineen useista terveysongelmista ja rintakivuista.
Kehonrakentaja Daisuke Hori, 40, nukkuu vain puoli tuntia yössä. Japanilaismies uskoo, ettei kukaan ole niin onnellinen kuin hän.