BBC: F1-varikolta tärähti jättimäinen siirtouutinen!
BBC: Suunnittelijaguru Adrian Newey on tehnyt valintansa
BBC: Suunnittelijaguru Adrian Newey on tehnyt valintansa
Kuninkaallisasiantuntija Neil Seanin mukaan prinsessa Anne yritti aikoinaan neuvoa herttuatar Meghania hoviin sopeutumisen suhteen. Väitteiden mukaan Anne tiesi välittömästi kyseisen keskustelun jälkeen, ettei näin tulisi käymään.
Vihannesten syömisellä on todettu olevan monenlaisia terveyshyötyjä.
Tiedustelu-upseeri Martti J. Karin jalanjäljissä käynnistyneelle yliopiston kurssille ei ole pääsyvaatimuksia. Puolustusvoimien tällä viikolla julkistamalle ja valikoidulle joukolle tarkoitetulle sotilastiedustelun kurssille löytyy Jyväskylän yliopistosta vaihtoehto, jolle voi osallistua vapaasti kuka tahansa. Yliopiston tarjoamalla Johdatus tiedusteluun -kurssilla ei keskitytä pelkästään henkilötiedusteluun, kuten Puolustusvoimien kurssilla. Sen sijaan osallistujille on luvassa nimen mukaisesti esittely ja perehtymistä tiedustelun jokaiseen...
Mikkelissä hurjastellut kuski aiheutti useita vaurioita pysäköityihin autoihin. Ainakin kuuteen henkilöautoon aiheutui vaurioita perjantai-iltana Mikkelissä. Itä-Suomen poliisilaitos kertoo, että kovalla vauhdilla Poleninkatua pitkin ajanut kuski oli törmännyt autoihin Yrjönkatu 2:n parkkipaikalla kello 23.06.
Eläkkeensaajien ja opiskelijoiden edunvalvonta aktivoitui hallituksen tiistaisen talousarvioesityksen jälkeen. Näin laajasti he leikkausten vaikutukset näkevät. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2025 esiteltiin pääpiirteittäin tiistaina. Yhtenä leikkauskohteena olivat asumistuet. Opiskelijoiden rajaaminen asumistuen piiristä ja opintotuen asumislisän palauttaminen säästää noin 20 miljoonaa euroa.
Sami Hyypiän Liverpool-siirtoon vaikuttanut legenda on kuollut. Jalkapalloilija Ron Yeats on kuollut 86-vuotiaana. Yeatsin entinen seura Liverpool tiedotti suru-uutisesta lauantaina. Yeats sairasti Alzheimerin tautia. Hän menehtyi perjantaina.
Demetrious Johnson lopettaa uransa. Vapaaottelulegenda Demetrious Johnson, 38, lopettaa uransa. Lempinimellä Mighty Mouse tunnettu Johnson kertoi päätöksestään One Championship -promootion otteluillassa perjantaina. Hän piti yleisön hurratessa tunteikkaan puheenvuoron, josta ei kyyneliä puuttunut.
Jenkkiautoja rakastanut muusikkolegenda Irwin Goodman kuoli Chevy Vanin takapenkille. Sen jälkeen tuo auto katosi julkisuudesta. Iltalehden autotoimitus selvitti, mihin tuo murhenäytelmää todistanut auto on sittemmin joutunut. Etsinnöissä paljastui yllätys. – Paina kaasua Illikainen, happi loppuu, vaikeroi laulaja Irwin Goodman maatessaan Chevy Van -jenkkipakettiauton takatilassa. Oli 14. tammikuuta 1991 ja autonkuljettaja Urpo Illikainen kaasutti Vaalimaan raja-aseman suunnasta...
Myös mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen kasvu on viime vuosina ollut voimakasta. Ne olivat viime vuonna selvästi suurin syy Kelan sairauspäivärahaan oikeuttaville pitkille sairauspoissaoloille.