Mielenosoitukset | Elokapinan mielenosoitus saattaa ruuhkauttaa Helsingin keskustan tänään pahasti
Poliisin mukaan Elokapinan mielenosoitus voi aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa iltapäivällä viiden jälkeen.
Poliisin mukaan Elokapinan mielenosoitus voi aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa iltapäivällä viiden jälkeen.
Kuuluisa Pitkäniemen sairaala on todistanut psykiatrisen hoidon hurjiakin vaiheita. ”Niemessä” työskennelleet kertovat, millaista arki oli sairaalan seinien sisällä.
Omenainen korvapuustipiirakka valmistetaan pakasteena myytävistä korvapuusteista, joita on saatavilla myös gluteenittomina.
Hallitus myönsi syksyn lisäbudjetissaan viisi miljoonaa euroa nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjuntaan. Osa aiotaan käyttää henkilöstön palkkaamiseen, Koskimäki sanoo.
Boeingin ongelmista kärsinyt Starliner -avaruusalus on laskeutunut onnistuneesti Maahan.
Raportissa ei osoiteta varsinaista syytä turmalle.
MM-rallikuski Takamoto Katsuta käyttää saunapukua totuttautuakseen kuumissa olosuhteissa ajettaviin osakilpailuihin.
Italian Jannik Sinner on edennyt tenniksessä US Openin miesten kaksinpelin finaaliin. Sinner voitti välieräottelussa Britannian Jack Draperin erin 7–5, 7–6 (7–3), 6–2.
Kreikan MM-rallissa perjantaiaamuna tehty aikataulumuutos saattoi käydä Toyotalle ja Sébastien Ogierille erittäin kalliiksi.
Kreikan MM-rallin toinen ajopäivä on kuljettajille ja autoille kova koettelemus. Lamiasta on lähdetty matkaan kello 7.15 alkaen, ja paluu koittaa vasta 16 tuntia myöhemmin iltayhdentoista jälkeen. Väliin mahtuu viisi erillistä erikoiskoetta, joista yksi ajetaan kahteen kertaan. Ek-kilometrejä kertyy 116, siirtymäkilometrejä yli 430. Lämpötilakin huitelee taas yli 30 asteessa. MTV Urheilu seuraa päivän tapahtumia tässä artikkelissa.