Kuu: september 2024
"Ei vain muutama vuorineuvos": Rikkaat eläkeläiset ryntäsivät Portugaliin – tässä syy
Portugalissa eläkeläisten määrä kolminkertaistui maan vuonna 2013 toteuttaman verouudistuksen myötä.
SDP:n Tuppurainen ryöpytti hallitusta – kokoomuksen Marttiselta viiltävä kuitti
SDP ja vihreät kritisoivat hallituksen leikkauspolitiikkaa.
Tutkijat: Hallituksen tiukka esitys vanhojen metsien suojelusta voi tulla laajempaa kalliimmaksi
Koneen Säätiön mukaan kriteerit vanhalle metsälle on mitoitettu hallituksen esityksessä liian tiukaksi.
Sisko ilmoitti 10 vuotta sinkkuna olleen Jyrkin, 39, Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan: "On näköjään vaatinut potkun perseelle"
Rakastettu Ensitreffit alttarilla saa jatkoa, kun sarjan 11. tuotantokausi käynnistyy MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistaina 3. syyskuuta alkaen. Uudella kaudella kuusi sinkkua antaa tuttuun tapaan avaimet asiantuntijoiden käsiin toiveenaan löytää tosirakkaus. Yksi uuden kauden sinkuista on Jyrki, 39.
Ranskalaiset lipsahtivat Parikkalasta Venäjälle
Luontoa ja lintuja katselleet ranskalaismiehet ovat myöntäneet valtionrajarikoksen. Kolme ranskalaista miestä on myöntänyt syyllistyneensä valtionrajarikokseen Parikkalassa. Kaakkois-Suomen rajavartiosto havaitsi luvattoman rajanylityksen 24. elokuuta saatuaan asiasta ilmoituksen rajan lähellä asuvalta kansalaiselta.
Halla-ahon syyskauden aloitusinfo peruuntui – Tässä syy
Eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon syyskauden aloitusinfon piti olla keskiviikkona. Tiistaina tuli kuitenkin ilmoitus infon peruuttamisesta. Eduskunnan puhemiehellä Jussi Halla-aholla piti olla tiedotustilaisuus eduskunnan syyskauden ohjelmasta keskiviikkona. Tiistaina eduskunnan viestinnästä tuli kuitenkin ilmoitus, että tiedotustilaisuus on peruttu. Syytä ei kerrottu.
Täyskäännös oikeudessa – Lintuharrastajien tyrmäysisku kumottiin, KHO: Espoo rikkoi lakia
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan lintujen lentoreitit olisi pitänyt selvittää tarkemmin tuulivoimalan rakentamista varten. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan Espoon kaupunginvaltuusto teki lainvastaisen päätöksen hyväksyessään tuulivoimalan rakentamisen mahdollistavan asemakaavan Ämmässuon jätteenkäsittelyalueelle. KHO katsoi, että tuulivoimalan sijoittamista koskevassa kaavassa ei ollut tehty selvityksiä Ämmässuolla elävien satojen tai jopa tuhansien lokkien ja myös alueella saalistavien petolintujen lentoreiteistä. Selvittämättä oli myös...
Tässä on Jokerien ensi kauden peliareena
Helsingin Jokerit ei pelaa kaudella 2024–25 entisessä ”Hartwall-areenassa”, vaikka se olisi myöhemmin talvella mahdollistakin. Helsinki-hallin tulevaisuuden ympärillä roikkuu erilaisia skenaarioita. Areena saatetaan myydä tai vuokrata, tai se saatetaan pakkolunastaa pois venäläissuomalaisilta omistajiltaan. Koska tahansa areena taas aukeaakin, tarvitsee se päävuokralaisen. Eli palloilujoukkueen, joka tuo tilaan 30-40 tapahtumaa vuodessa.
Syttyykö Ronnie O'Sullivan snookerin muoviturnauksesta?
Saudi Arabia Snooker Masters sai heti avausvuotenaan "Majorin" arvon. Snookerissa on perinteisesti ollut kolme arvostukseltaan yli muiden olevaa "Major-turnausta". Maailmanmestaruuskilpailut, Masters ja UK Championship saivat tänä vuonna uuden tulokkaan turnausten arvokkaimpaan kategoriaan, kun World Snooker Tour (WST) julisti myös Saudi Arabia Snooker Mastersin kuuluvan tähän turnausten raskaaseen sarjaan. Saudi Arabia Snooker Mastersissa jaetaan tällä kaudella...