Afrikka | Lähes 130 ihmistä kuoli vankilapaon yhteydessä Kongossa
Silminnäkijöiden mukaan tulitus alkoi vankilassa maanantain vastaisena yönä ja kesti useita tunteja.
Silminnäkijöiden mukaan tulitus alkoi vankilassa maanantain vastaisena yönä ja kesti useita tunteja.
Sähköpaimenen asennus on melko helppo tehdä omin avuin, kunhan kysyy ohjeet myyjältä ja ymmärtää edes vähän sähköasennuksista.
Sähkönsiirtoyhteys on ollut vikaantumisen vuoksi pois käytöstä tammikuun lopusta lähtien.
Anders Solheim vaatii muutosta kolmeen asiaan.
Poliisi epäilee, että kolme miestä tunkeutui väkisin naisen asuntoon ja aiheutti kahdelle henkilölle sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Portugalissa eläkeläisten määrä kolminkertaistui maan vuonna 2013 toteuttaman verouudistuksen myötä.
SDP ja vihreät kritisoivat hallituksen leikkauspolitiikkaa.
Koneen Säätiön mukaan kriteerit vanhalle metsälle on mitoitettu hallituksen esityksessä liian tiukaksi.
Rakastettu Ensitreffit alttarilla saa jatkoa, kun sarjan 11. tuotantokausi käynnistyy MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistaina 3. syyskuuta alkaen. Uudella kaudella kuusi sinkkua antaa tuttuun tapaan avaimet asiantuntijoiden käsiin toiveenaan löytää tosirakkaus. Yksi uuden kauden sinkuista on Jyrki, 39.