Venäjän hyökkäyssota | Presidentti Stubb: Ukrainan tilanne parempi kuin kolme kuukautta sitten
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ei Ylellä halunnut arvioida, koska sota Ukrainassa voisi päättyä.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ei Ylellä halunnut arvioida, koska sota Ukrainassa voisi päättyä.
Milanossa sijaitsevasta hautaholvista löydettiin ihmisten muumioituneita jäännöksiä. Holvista löydettiin myös kahdet muumioituneet aivot, joissa havaittiin jäämiä kokaiinista.
Poliisi kertoo nuorten häiriökäyttäytymisestä Oulussa viikonloppuna.
Italialainen F1-kuski Kimi Antonelli on saanut nimensä Kimi Räikkösen mukaan, joka siirtyi Antonellin syntymävuonna 2006 Ferrarille.
Dubaissa asuva malli ja lentoemäntä Anni Uusivirta on mennyt kihloihin kumppaninsa Leandro Fidelesin kanssa.
Keskimääräinen ansiosidonnainen päiväraha on 1 690 euroa kuukaudessa. Uuden lain mukaan se leikkaantuu kahden kuukauden jälkeen 1 350 euroon. Petteri Orpon (kok) hallituksen päätökset heikentää työttömyysturvaa ja nostaa yleistä arvonlisäveroa astuivat voimaan sunnuntaina, syyskuun 1. päivänä. Syyskuun alussa astuu voimaan ansiosidonnaisen päivärahan porrastus. Tähän saakka ansiosidonnaiseen oikeutetut ihmiset ovat saaneet ansiosidonnaisen päivärahan täysimääräisenä 400 päivän...
Mercedes-pomo ei kauaa surkutellut Lewis Hamiltonin perään. Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kertoo päättäneensä Andrea Kimi Antonellin palkkaamisesta Lewis Hamiltonin korvaajaksi vain minuutteja sen jälkeen, kun supertähti oli ilmoittanut hylkäävänsä tallin. Hamilton yllätti koko F1-maailman alkuvuonna, kun hän ilmoitti jättävänsä Mercedeksen ja vastaavan Maranellon joukkojen kutsuun kaudella 2025. Uutinen yllätti F1-väen täysin.
Yhteistoimintaneuvottelut hidastavat hyvinvointialueiden kehittymistä, mikä voi asiantuntijan mukaan johtaa toiminnan kannalta haitallisiin leikkauksiin.
Sisämaavaltio Etiopia havittelee pääsyä merenrannalle. Vastineeksi se on luvannut tunnustaa Somalimaan itsenäisenä valtiona, mikä uhkaa järisyttää alueen ennestään epävakaata tilannetta.
Reetta Hurske koki joutuneensa ikävään tilanteeseen.