Sykähdyttävä luonnonilmiö etenee 250 kilometriä viikossa – näillä hetkillä se lähtee liikkeelle
Ruskan muodostumiseen vaikuttavat päivän lyhentyminen ja kylmenevät yöt.
Ruskan muodostumiseen vaikuttavat päivän lyhentyminen ja kylmenevät yöt.
Poliisi kertoo saaneensa eilen illalla tehtävän Lahdessa Ritomäenkadulle häiriötä ja vaaraa aiheuttavasta ”mopomiitistä”.
Poliisi kertoo saaneensa eilen iltapäivällä tehtäväksi mennä Riihimäellä Kirjauksentiellä sijaitsevan kaupan parkkipaikalle, missä autoilija oli törmännyt parkissa olevaan polkupyörään.
Jatkossa lupaa hakevan rikostausta joutuisi tiukempaan syyniin, ja koulutusta lisättäisiin.
MTV:n lukijat ja katsojat ikuistivat muun muassa revontulia, usvaisia aamuja, aurinkoa ja ukkosia, luontohetkiä eläinten kanssa sekä trombeja.
Rakastettu Ensitreffit alttarilla -sarja saa jatkoa, kun sarjan 11. tuotantokausi käynnistyy MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistaina 3. syyskuuta alkaen. Uudella kaudella kuusi sinkkua antaa tuttuun tapaan avaimet asiantuntijoiden käsiin toiveenaan löytää tosirakkaus. Yksi uuden kauden sinkuista on Hai, 30.
Työ kahvinmaistajana vaatii myös kovaa itsekuria.
George Russell ei ole enää Mercedeksen kultapoika, kirjoittaa Iltalehden F1-toimittaja Juuso Taipale. Muistatteko vielä, kuinka Valtteri Bottaksen Mercedes-vuosina suomalaisen ajopaikkaa kärkkyi koko ajan eräs nuori nouseva tulevaisuuden nimi? George Russell oli vielä tovi sitten Mercedeksen kultapoika. Se talismaani, jonka varaan talli rakentaa tulevaisuutensa.
Suomen Olaus Alinen on valmiina toiseen kauteensa yhdessä Yhdysvaltojen suosituimmassa sarjassa. Amerikkalaisen jalkapallon arvostettu yliopistosarja pyörähtää jälleen syyskuun alussa käyntiin. Tänä vuonna Amerikan yksi suosituimmista urheilusarjoista tarjoaa viihdettä myös suomalaisille, kun liigassa Alabaman joukkueessa pelaa Suomen Olaus Alinen. Alinen on pelipaikallaan yksi ikäluokkansa parhaimmista. Ei Suomessa, vaan koko maailmassa.
Muun muassa Youtube on täynnä videoita, joiden luvataan poistavan kosteus ainakin kaiuttimista. Jokainen meistä on jossain elämänsä vaiheessa kastellut puhelimensa. Olipa kyse sitten muutamasta pisarasta tai kokonaisesta uima-altaallisesta vettä, on elektroninen laite hyvä aina kuivata tarkasti. Yksi yleisistä arkikonsteista puhelimen kuivattamiseen on äänen soittaminen laitteen kaiuttimista. Esimerkiksi Youtube on pullollaan videoita, jotka ovat höystetty tarkoitukseen...