Stubb tänään Turkissa – tapaa Erdoganin
Presidenttien on määrä keskustella Suomen ja Turkin kahdenvälisistä suhteista ja yhteistyöstä Natossa, Ukrainan ja Palestiinan sodista sekä Suomen tulevasta Etyj-puheenjohtajuudesta.
Presidenttien on määrä keskustella Suomen ja Turkin kahdenvälisistä suhteista ja yhteistyöstä Natossa, Ukrainan ja Palestiinan sodista sekä Suomen tulevasta Etyj-puheenjohtajuudesta.
Sosiaalipolitiikan professori Anne Kouvosen mukaan hoivapalvelut tulisi järjestää samalla tavalla kuin peruskoulu eli julkisen sektorin hoitamana.
Miina Sillanpään päivä on ollut vakiintunut liputuspäivä kalenterissa viime vuodesta alkaen.
Kyberturvallisuudessa ja sen pettämisessä on monesti kyse järjestelmän puutteista. Oikein toimiva ihminen voi kuitenkin torjua hyökkäysyrityksen.
MTV Oy ja Porin kaupunki perustivat tapahtuman nimeä kantavan yhtiön kesällä.
Liigatähti ja Pelicansin hyökkääjä Iikka Kangasniemi muutti merkittävällä tavalla tyyliään muun muassa Adam Johnsonin kuolintapauksen jälkeen.
Toyota herätti MM-rallikauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa valmistajien mestaruustaistelun uudelleen henkiin. Kalle Rovanperä, Elfyn Evans ja Sébastien Ogier ajoivat tallille täydet pisteet Chilestä.
Suun sadoista bakteereista 13 yhdistettiin 30 prosenttia kohonneeseen syöpäriskiin
Kutistuva autokanta nostaa Saabien hintoja. Vuonna 2011 tiensä päähän tullut Saab oli takavuosina arkinen näky tien päällä. Nyt kanta harvenee kiihtyvään tahtiin, mikä on alkanut heijastua myös hyväkuntoisten yksilöiden hintoihin. Vannoutuneet saabistit ja autoharrastajat keräävätkin niitä nyt talteen. Saabin tuotanto loppui virallisesti reilut kymmenen vuotta sitten, mikä käänsi myös niiden hinnat alamäkeen. Monet saabistit haalivat...
Israelin asevoimat kertoi aloittaneensa rajatuksi ja tarkasti kohdennetuksi kuvaillun maaoperaation Iranin tukeman äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin Etelä-Libanonissa Israelin rajan lähellä.