Musiikin megatähdet tulevat ensi kesänä Tallinnaan – miksei Helsinkiin?
Olympiastadionilla riitti viime kesänä musiikillista vilskettä. Ensi kesä näyttää toistaiseksi hiljaisemmaltaw
Olympiastadionilla riitti viime kesänä musiikillista vilskettä. Ensi kesä näyttää toistaiseksi hiljaisemmaltaw
Päivi Räsänen (kd): Jätin utvassa eriävän mielipiteen 2012. Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) muistuttaa, että hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (utva) pöytäkirjoihin on kirjattu aikaisemminkin eriäviä mielipiteitä. – Vuonna 2012 (Jyrki) Kataisen (kok) hallituksen sisäministerinä toimiessani jätin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. En kannattanut tuolloin ulkoministerin (Erkki Tuomioja, sd) esitystä Suomen kannaksi Palestiinan tarkkailijavaltiostatuksesta YK:ssa.
Yksi osallistuja poistuu paikalta heti, kun ymmärtää toimittajan osallistuvan iltamaan, ja kysymys- ja vastauspelissä ”toimittajan korviakin alkoi punoittaa”. Tällainen on suljettu työpaja, jossa harjoitetaan radikaalia rehellisyyttä. – Anteeksi, olen asunut 10 vuotta tässä naapurissa ja ihmetellyt, mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Kysymyksen esittää ovensuussa seisova mies.
Puolustusvoimien huutokaupoissa myydään nyt järeitä aseita, mutta myös paljon erilaisia ajoneuvoja telakuorma-autoista ja veneistä aina mönkijöihin asti. Puolustusvoimat järjestää perjantaina 11. lokakuuta Tampereella poikkeuksellisen huutokaupan, jossa myydään kymmenkunta vanhaa panssarivaunua ja liuta tykkejä, sekä näiden osia. Myytävä asemateriaali on Puolustusvoimien mukaan museoikäistä, käytöstä poistettua ja se myydään romuksi merkittynä. Tästä huolimatta kaikki myytävät panssarivaunut ja...
Kiekkolegenda on innokas X-keskustelija. Nyt hän kertoi perheen raha-asioista. NHL-uransa aikana sopimuksilla 73 miljoonaa dollaria tienannut Teemu Selänne, 54, kertoi X:ssä perheen rahankäyttökuvioista. Ex-kiekkoilijan mukaan hän on aina jakanut kaiken vaimonsa Sirpa Selänteen kanssa.
Suomalainen F1-lupaus kipuaa luokissa eteenpäin. Tuukka Taponen, 17, siirtyy ensi kaudeksi F3-sarjaan. Suomalaisen kuljettajakyvyn uusi talli on ART Grand Prix, joka tiedotti värväyksestä tiistaina sosiaalisen median tilillään.
Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla on 27 ihmisen kommuuni, joka kutsuu itseään Ihmisyyden tunnustajiksi. Jo 46 vuotta yhtä pitänyt ryhmä jakaa yhteiset rahat ja kulkee salatieteilijä ja vapaamuurari Pekka Ervastin jalanjäljissä. He uskovat, että ihminen voi kehittyä vain jälleensyntymien kautta.
Yksi Euroopan tehokkaimmista tekoälymyllyistä hyrrää pian mäntsäläläisellä teollisuusalueella. Konesali tuottaa kuntaan lämpöä ja sen omistavalle yhtiölle jopa miljardi euroa liikevaihtoa.
Uudet tiukemmat säännöt sähköpotkulaudoille voisivat tulla voimaan jo ensi vappuna.
Yli sata ihmistä syyttää räppäri Sean ”Diddy” Combsia muun muassa seksuaalisesta väkivallasta, raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.