Arkkitehtuuri | Tämä espoolainen ”betonipalatsi” oltiin vähällä purkaa: Nyt ihmiset rakastavat sitä
Betonipalatsi sai toisen elämän, kun uusi omistaja ymmärsi parjatun aikakauden päälle. Nyt rakennusta kiittelevät niin asiakkaat kuin työntekijät.
Betonipalatsi sai toisen elämän, kun uusi omistaja ymmärsi parjatun aikakauden päälle. Nyt rakennusta kiittelevät niin asiakkaat kuin työntekijät.
Videolla vaikuttaa näkyvän, miten venäläishävittäjä lentää kahden pohjoisamerikkalaisen lentokoneen välistä.
Suomen Beirutin-suurlähetystö seuraa tiiviisti tilanteen kehittymistä Libanonissa.
Baseballsuuruus Pete Rose on kuollut 83-vuotiaana. Hän on MLB:n kaikkien aikojen lyöntikuningas 4 256 osumallaan.
Simo Valakari on MTV Urheilun tietojen mukaan Skotlannin Valioliigassa pelaavan St. Johnstonen uusi päävalmentaja.
Kotimaisista juureksista ostoskoriin kannattaa nyt napata muun muassa herkullista palsternakkaa.
Lokakuun 1. päivä on suhteellisen tuore vakiintunut liputuspäivä. Tiistaina nostetaan liput salkoon kansalaisvaikuttaja Miina Sillanpään kunniaksi. Vuodesta 2023 alkaen 1. lokakuuta on ollut vakiintunut liputuspäivä, eli Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä. Sillanpää oli Suomen ensimmäinen suomalainen naisministeri.
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelma Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.–19.4.) Tänään saattaa tapahtua jotain, mitä olet ehkä odottanut jo pitkään. Sanat, joita olet toivonut kuulevasi, voivat vihdoin löytää tiensä luoksesi. Härkä (20.4.–20.5.) Tänään keskustelut voivat avata uusia näkökulmia ja tarjota...
Montrealilaistoimittaja kertoi Laineen toipumisajasta. Montreal Gazette -lehden jääkiekkotoimittaja Stu Cowan kertoo X-tilillään Patrik Laineen sairasloman pituudesta omien lähteidensä mukaan. Suomalaishyökkääjä loukkaantui jäätyään Toronton Cedric Paren polvitaklauksen alle sunnuntain vastaisena yönä pelatussa harjoitusottelussa.
Eduskunta käsittelee ensi vuoden budjettia syksyn aikana ja äänestää siitä ennen joulua. ”Uskomme, että kaikista puolueista löytyvät ne järjen äänet, jotka ymmärtävät mitä tässä ollaan menettämässä”, sanoo adressin ja mielenilmauksen järjestäjä.